
Viime vuoden Derby-sankari Paavolan Hurmos hakee neljättä peräkkäistä voittoa Killerin avauskohteesta. Vastassa on ravikuningas V.G.Voitto ja sille Oulussa upeasti kampoihin pistänyt Pro, joten Jani Ruotsalaisen suojatti jää tällä kertaa varahevoseksi.
Boscon Visa on takarivistä huolimatta toisen kohteen suosikki. Oulun finaaleissa ruuna väläytti vauhtivarojaan kiskomalla kolmannen puolikkaan 21,5-vauhtia.
Iikka Nurmosen suojatti osaa tulla takaakin ja pystyy voittamaan. Lujaa lähtevä ja keulaan pyrkivä Villan Hurmuri, elämänsä kunnossa oleva Pilssin Taika ja väkivahva Cristox ovat hyviä varmistuksia suosikille.
Kahdeksan kertaa tällä kaudella voittanut Goodwin Zet on kolmannen kohteen suosikki. Paikka ja vastus saavat kuitenkin valmentajan mietteliääksi.
”Takarivi ja huippukuntoiset vastustajat voivat olla tällä kertaa liian kova haaste. Tuolta juoksu voi mennä hankalaksi. Kyllä se lähelle nousee, mutta voittoa on vaikea luvata”, pohti valmentaja Antti Ojanperä.
Excusez Moi kuuluu kaikille lapuille. Tauon jälkeen hevonen on ravannut aikaisempaa sujuvammin ja kiri irtoaa komeasti hyvän juoksun jälkeen. Let`s Get It Up, Deed`em ja EL Jetpack saavat myös paikan systeemistä.
Neljännessä kohteessa erottuu kaksi hevosta. You to Class kiri Mikkelissä vinhasti voittoon mailin voltissa. Hevonen lähtee lujaa ja saa hyvän juoksun. Maxihill Trot on umpirehti hevonen, joka taistelee aina maaliin saakka.
Derby-finaali on kahden todellisen huippulupauksen välinen taisto.
Hannu Torvinen on ohjastanut Weikkoa kahdesti, ilman tappioita. Voitoista huolimatta vaakakuppi kääntyy vihjaajan osalta Kriterium-sankarin Alarik Huikean puoleen. Epävarmuus on ollut tällä kaudella riesana, mutta hevosen olemus karsinnassa oli verrattoman hieno. Mikkelissä ori pinkoi viimeiset 1 800 metriä yhden laukan ja kahden häiriön saattelemana 22,4-vauhtia.
”Meillä on tiedossa kyllä laukkojen taustasyyt. Ori parantaa kaiken aikaa ja tuntuu nyt paremmalta kuin ennen karsintaa. Laukka on edelleen pelkona, mutta ehjällä juoksulla uskon hevosen pystyvän voittamaan”, kertoi valmentaja Ojanperä.
Voitokkaat Lancelot B.R. ja Yohann Hills ovat tasokkaan kuudennen kohteen parhaat merkit.
Kierros päättyy 5-vuotiaiden lämminveristen Kasvattajakruunu-finaaliin.
Caia ei ole vielä Suomessa onnistunut, mutta Killerillä on paikka muuttaa tilanne. Nätti reissu keulassa tai johtavan takana voisi olla avain onneen.
Kovaa kirivä Christine L Garden on takarivistäkin mahdollinen. Sofia Evo ja tauolta palaava Viens Ici ovat lähdön ehdotonta parhaimmistoa.
Lähtö 1: 5,3 (2,1)
Lähtö 2: 10,5,3,6 (2,9)
Lähtö 3: 11,9,1,5,10 (6,7)
Lähtö 4: 4,6 (10,2)
Lähtö 5: 4 Alarik Huikea (2,7)
Lähtö 6: 9,1 (6,11)
Lähtö 7: 1,7,12,6 (2,4)
640 riviä x 0,05e = 32,00e
Viikon Varma - T75-5 4 Alarik Huikea
Epävarmuus riivaa. Ehjällä juoksulla voitossa kiinni.
Viikon Väistö- Toto75-2 1 Toviiri
Sisäradalta voi jäädä alussa kauas kärjestä.
Viikon Idea - Toto75-3 9 Excusez Moi
Ravi rullaa entistä paremmin. Kirii kovaa sopivan juoksun jälkeen.