
Pääasiassa varasto- ja kellarikomeroita valmistava Kaustisen Elementtivalmiste oy on laajentanut toimenkuvaansa myös ravihevosten omistukseen. Kriterium-finalisteista yhtiö omistaa Harjan Fakiirin kokonaan ja Kommelluksen yhdessä Juuso Holttisen kanssa.
Kovimman nousukauden aikana yritys työllisti yli 40 henkilöä. Tällä hetkellä parempia suhdanteita odottelevassa yhtiössä on 26 henkilöä palkkalistoilla. Toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Petri Lahti-Luopa sanoo, että tällä hetkellä palkkalistoilla olevalle väelle on kohtuullisesti töitä.
Erityisesti maailmantilanteen vuoksi nousseet polttonesteiden hinnat rassaavat yritystä.
”Meillä on tällä hetkellä useita autoja pyörimässä ympäri Suomea”, Petri Lahti-Luopa valittelee.
Kaustisen Elementtivalmiste oy on perustettu vuona 1983. Petri Lahti-Luopa omistaa alunperin setänsä perustamasta yhtiöstä 85 prosenttia.
Vuoden 2019 alussa Kaustisen Elementtivalmisteen tarina oli saada synkkiä sävyjä. Välikaton sähkölaitteesta lähtenyt tulipalo olisi voinut halvauttaa yhtiön tuotannon kokonaan.
”Yövuoro oli normaalisti hitsaamassa, mutta kun pojat käynnisti aamulla laitteet, niin silloin leimahti.”
Lahti-Luopan mukaan sammutus oli haastava, mutta onnistui lopulta hienosti. Maalaamiseen tuli yrityksen tiloissa useamman kuukauden tauko, mutta tuotanto ei keskeytynyt.
Tilanne säikäytti toimitusjohtajan toden teolla.
”Tytär tuli karmit kaulassa sisälle, että halli palaa, etkä sä vastaa puhelimeen. Mulla oli ollut yön jäljiltä puhelin äänettömällä. Sitten tuli sellainen paniikki, ja menin paikan päälle shortseissa ja t-paidassa. Pakkasta oli parikymmentä astetta.”
”Mäki oli täynnä paloautoja ja ambulansseja. Hirmuinen savu nousi taivaalle. Se näytti pahemmalta, mitä se loppujen lopuksi oli. Siinä oli puutavaravarasto ja kaikki kaasusäiliöt melkein samassa. Jos tuli olisi levinnyt sinne, niin se olisi ollut menoa”, Lahti-Luopa siunailee ja kiittelee pelastuslaitosta.
Kaustisen Elementtivalmiste oy on ollut pitkään muiden muassa raviohjastaja Henri Bollströmin yhteistyökumppani. Yritys ja ohjastaja ostivat alkuvuodesta kimpassa huippusukuisen kolmivuotiaan suomenhevosvarsa Pompanon (Parvelan Retu).