• Teivainen heittämällä 8000. voittoon - videolla tunnelmat uran merkkipaalun ylityttyä

    "On tossa noita saumoja", arvioi Antti Teivainen ennen lauantain raveja. Olihan niitä. Kun viisi lähtöä oli ajettu, Antti oli ottanut puuttuvat kolme ja saavuttanut maagisen 8000 voiton rajapyykin. Samaan ei ole kotimaassa pystynyt kukaan.
    Vuoden nurmijärveläinen. Vuosi 2020 oli Antti Teivaiselle ikimuistoinen positiivisessa mielessä. Yhtä merkkipaalua hän juhli kuvassa lokakuun alussa Teivossa.
    Vuoden nurmijärveläinen. Vuosi 2020 oli Antti Teivaiselle ikimuistoinen positiivisessa mielessä. Yhtä merkkipaalua hän juhli kuvassa lokakuun alussa Teivossa. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset
    3.10.202017:33
    MT toimitus

    Teivon lauantain raveissa päästiin kunnolla tunnelmaan jo ennen päälähtöjä, molempien rotujen Kriteriumeja.

    Yleisön kannustus viidennen lähdön loppusuoralla oli nimittäin "kuin vanhaan hyvään aikaan", kun Antti Teivainen ohjasti ruuna Hymynkaretta ykköseksi komealla kirillä. Nurmijärveläisohjastajan merkkipaaluajokki tulee Jämsästä Tero Mäenpään valmennustallista. 

    "Kyllä kuului minulle vahvasti", Teivainen myhäili radan voittajahaastattelussa.

    "Kovasti tuntuivat kannustavan katsojat minua, kiitoksia vaan!"

    Viime vuonna syövän selättänyt Teivainen ohjastaa muutenkin kuin parhaina päivinään. Mies on hyvässä fyysisessä kunnossa, ja se näkyy. Ruotsissa vaikuttava  Jorma Kontio yli 11 000 voitollaan on eniten ykkösia ajanut suomalainen raviohjastaja. Kontio on lauantaina Teivossa paikalla kilpailemassa Kriteriumissa.

    Eniten voittoja kotimaassa on kuitenkin saavuttanut Teivainen, 60. Molemmat mainitut ovat kotoisin Oulun Heinäpäästä, kuten ovat myös kuuluisat Korven veljekset. Oulun eteläisen kaupunginosan anti suomalaiselle raviurheilulle on siis hämmästyttävä.

    Kriterium-päivän lopuksi 16-vuotiaana virallisen kilvan-ajon aloittanut Antti Teivainen valottaa videohaastattelussa tunnelmia merkkipaalun saavuttamisesta: "Kyllä tämä on ollut kutsumusammatti."

    Hän myös arvioi Kriterium-finalistiensa Elanin ja Core Catcherin suoritukset.

    (Videohaastattelu: Kaijaleena Runsten)

    Artikkelin aiheet
    Antti Teivainen
    raviurheilu
    Teivo
    kriterium
    hevosurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle