

Ruotsin lisenssin hankkiminen juontaa juurensa Anssi Nurmisen pojan Iivari Nurmisen pitämään talliin Halmstadissa. Tallin hevoset ovat tähän asti kilpailleet Anssi Nurmisen lisensillä niin sanotusta filiaalitallista Ruotsissa.
”Filiaalia saa Ruotsin säännöillä pitää vain vuoden”, Anssi Nurminen kertoo.
”Kävin sitten ulkomaiselta lisenssivalmentajalta vaadittavan kurssin Ruotsin keskusjärjestössä kesällä ja nyt minulla on lisenssi sielläkin. Oma tallinpito jatkuu Forssassa, mutta yhteistyö Iivarin kanssa jatkuu myös.”
Iivari Nurminen ohjastaa siis edelleen oppilaslisenssillä.
”Iivarin pitäisi lisenssin saadakseen käydä Wångenin opisto, joka on pitempi projekti ja ihan eri puolella Ruotsia. Voi olla että hän käykin sen vielä, mutta nyt tämä tuntui parhaalta ratkaisulta jatkaa toimintaa kahdessa paikassa. Iivari olisi aikaisemmin voinut saada lisenssin Suomestakin, mutta ei enää nyt kun hänen osoitteensa on Ruotsissa.”
Anssi Nurmisen valmennustallilla on siis jatkossakin tarkoitus lähettää hevosia Halmstadin talliin.
”Näin on. Viisivuotiaaksi tulevat Peter Tie ja Momimhome treenaavat hyvin ja siirtynevät tammikuussa sinne. Toivottavasti myös jatkavat vähän pärjäämistäkin. Toivotaan tietysti, että saataisiin uusiakin hevosenomistajia mielellään molemmilta puolilta Pohjanlahtea.”
”Itse olen käynyt paikalla Halmstadissa noin kerran kuussa ja jatkossa ehkä vähän useamminkin, mutta kyllä oman toiminnan painopiste on edelleen Suomessa. Forssan tallissa on toistakymmentä treenattavaa ja Halmstadissa Iivarilla nyt omista The Revenant ja tallin omistajan William Kählerin hevosia, kaksivuotiaaksi tulevia varsoja sekä kolme voittoa kahdeksasta ottanut Baldwin T.M. kuntoutusprojektina, sen lisäksi.”
”Iivari on käynyt ajamassa hevosia joka viikko sekä Johan Untersteinerillä että Jerry Riordanilla oman tallin ohella. Nyt se muuttuu alkuun niin, että Jerry Riordanilla menee kolme aamupäivää viikossa ja Untersteiner putoaa pois. Päälle on ollut jonkin verran kilvanajoa hänelle ja hevosihmiset Länsi-Ruotsissa ovat ottaneet meidät hyvin vastaan.”