Ravivalmentaja Jaakko Alamäellä on tallissaan Bodenin raviradalla 13 valmennettavaa. Ikäjakauma on mielenkiintoinen, sillä varttuneempien kilpahevosten lisäksi valmennuslistalla on useampia nuoria hevosia ja varsoja.
”Ihan tarkoituksella on yritetty nuorentaa kalustoa, että olisi jatkossakin mielenkiintoisia hevosia, millä kilpailla.”
Tallin hevoset ovat juosseet viime vuosina keskimäärin 60‒70 starttia ja 400 000‒500 000 kruunua palkintorahoja vuosittain.
”Ei niihin lukuihin koskaan tyytyväinen ole. Mutta aina kun vuosi alkaa päättymään, niin itse mielessäni olen miettinyt, että mitä on aisojen välissä ollut. Kyllä ne kohtuullisesti ovat menneet, mutta ainahan sitä enempää toivotaan, vaikka kuinka hyvin olisi mennyt”; Alamäki sanoo.
Alamäki on ohjastanut tänä vuonna lähes 200 starttia ja rahaa hevosenomistajille 1,1 miljoonaa kruunua. Hän ajaa kilpaa pääasiassa Bodenissa. Varsinaista lainakuskitoimintaa ajatellen Bodenin sijainti on turhan syrjäinen. Pitkät ravireissut olisivat pois oman tallin arjesta.
”Kaasujalka ei ole yhtä raskas kuin joskus uran alkupuolella”, Alamäki naurahtaa, kun häntä pyytää arvioimaan itseään ohjastajana.