• Hevosten herpesvirusta pääkaupunkiseudulla, ainakin yksi menehtynyt

    Tuomarinkartanon Kilpatallilla on sairastunut useita hevosia, ja niistä kahden elimistöstä on löytynyt EHV1-virusta. Tallilla on menehtynyt ainakin yksi hevonen.
    Hevosten herpesvirus aiheuttaa huolia jatkuvasti eri puolilla maailmaa, mutta se pysyy aisoissa karanteenien avulla.
    Hevosten herpesvirus aiheuttaa huolia jatkuvasti eri puolilla maailmaa, mutta se pysyy aisoissa karanteenien avulla. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ratsastus
    18.2.202618:05
    Miia Lahtinen

    Helsingissä sijaitsevan Tuomarinkartanon Kilpatallin toimitusjohtaja Johanna Höglund kertoo, että ensimmäiset kuumeet nousivat viikonloppuna, ja lauantaista asti Yliopistollinen Hevossairaala on ollut vahvasti mukana sairastuneiden hevosten hoitamisessa. Tallissa asuu kaikkiaan 42 hevosta.

    Keskiviikkona hevossairaalasta saatiin alustavia tuloksia näytteistä, jotka oli otettu sairastuneista hevosista. Ainakin kahdella sairastuneella hevosella on todettu hevosten herpesvirus EHV-1, joka saattaa aiheuttaa myös vakavia hermosto-oireita.

    Höglund kertoo, että koska tallissa asuu yksityisten ihmisten hevosia hoidossa, hän ei voi kertoa tarkemmin sairastuneiden hevosten määrästä tai oireista. Hän kuitenkin vahvistaa, että ainakin yksi hevonen on menehtynyt.

    Hevosten herpesvirukset tarttuvat helposti, joten talli on omaehtoisessa karanteenissa, niin että tallilta ei lähdetä ulkopuolisiin tapahtumiin, ennen kuin viimeisimmästä kuumetapauksesta on kulunut kolme viikkoa.

    Höglund huomauttaa, että kuumetapauksia on tällä hetkellä Etelä-Suomessa useammassakin paikassa, mutta heillä sairastuneista on otettu näytteet.

    Hän myös kertoo, että tallilla ei ole mitään aavistusta siitä, mistä virus on talliin tullut. Yksikään tallin hevosista ei ole esimerkiksi kilpaillut kumpanakaan viikonloppuna Ypäjän Hevosopistolla estekilpailuissa.

    Hevosten herpesvirus säilyy hevosten elimistössä piilevänä, joten on myös mahdollista, että jollain tallin hevosella on ollut jopa vuosia vanha tartunta, joka on nyt jostain syystä aktivoitunut.

    Lisää aiheesta
    • Elisabet Ehrnrooth ei tässä vaiheessa mieti, onko Daytonalla mahdollisuuksia palata kilparadoille.

      Ratsastus | Huipputamma toipuu pienin askelin

      Tilaajalle
    • Eläinlääkäri Johanna Sokka on aktiivinen kenttäratsastaja, joka oli itsekin lähdössä kilpailemaan Viroon. Arkistokuva.

      Hevosen terveys | Virossa tavattu hevosten hermostomuodon EHV – kymmenet suomalaiset kenttäratsastajat jäävät kotiin

      Tilaajalle
    • Hevosten karanteenin lisäksi herpesviruksen leviämisen ehkäisyssä on tärkeää, että huolehditaan hygieniasta. Virus voi levitä esimerkiksi hevosten varusteissa tai ihmisten jalkineissa.

      Estä hevosten herpes-viruksen leviäminen! Tuontihevosille kahden viikon karanteeni, suosittaa myös SRL

    Artikkelin aiheet
    hevosten herpesvirus
    Tuomarinkartanon Kilpatalli
    hevossairaus
    EHV1
    Helsinki
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle