

Viime vuonna suomenhevosten Derbyn voittanut Weikko (Välähdys) on keskittynyt tällä kaudella siitosoriina toimimiseen. Norjalaisen huippuvalmentaja Öystein Tjomslandin, ruotsalaisen Stig Wiklundin ja Pekka Lillbackan omistama ori astui tällä kaudella 70 tammaa. Weikon kasvattaneen Pekka Lillbackan mukaan 70 tammaa oli ennalta sovittu kiintiö.
”Oikein mukavasti tuli tammoja. Vielä viime viikolla siemennettiin muutama tamma. Kyllähän siitoskausi alkaa olemaan ihan loppusuoralla”, Pekka Lillbacka kertoo.
Weikko palasi keväällä Norjasta Öystein Tjomslandin huomasta synnyinkotiinsa Härmään. Siitosoriina toimimisen ohella Weikko kilpaili kauden aikana kahdesti. Kumpikin kilpailuista päättyi kakkossijaan.
Viimeisin kilpailu on kuitenkin jo lähes kahden kuukauden takaa. Tuolloin Weikko sijoittui toiseksi Alarik Huikean jälkeen kotiradalla Powerparkissa ajetussa Nordic King Heat -lähdössä.
Pekka Lillbackan mukaan harvakseen kilpaileminen oli tietoinen ratkaisu.
”Siitosoriin hommat olivat ykkösasia tänä vuonna. Minusta Weikko on tehnyt oikein hyvät juoksut tällä kaudella. Eihän lähtökohdat starttaamiseen ole samat meidän tallista kuin jos se olisi ollut Öysteinillä.”
Weikkoa ei tulla Pekka Lillbackan mukaan näkemään tällä kaudella enää Suomen lähdöissä. Kuusivuotias ori suuntaa pian takaisin eteläiseen Norjaan Öystein Tjomslandin valmennukseen.

”Weikon on tarkoitus lähteä Norjaan kunhan saadaan tammahommat varmasti pakettiin tältä kaudelta. Öystein saa päättää, miten hän haluaa toimia hevosen kilpailuttamisen kanssa.”
Nähdäänkö Weikko ensi kaudellakin siitoksessa, on Pekka Lillbackan mukaan vielä auki.
”Ei olla tehty päätöksiä ensi vuoden suhteen. Pitää puhua omistajaporukassa asiasta myöhemmin syksyllä.”
Weikon lisäksi Öystein Tjomslandilla on valmennuksessaan huippuoriin neljä vuotta nuorempi täyssisko Welma. Tulevaisuudessa myös vuoden ikäisen pikkusiskon Wuokon on tarkoitus suunnata Norjaan.
”Se menee ihan pian Juha Nurmiselle opetettavaksi. Ollaan vuokraamassa Wuokon kilpailuoikeutta Welman tapaan omistajakimpalle. Opetuksen jälkeen Wuokkokin lähtenee Tjomslandin tallille.”
Ensi keväänä sisarusten emän Wilpun olisi tarkoitus varsoa Parvelan Retusta. Kyseessä on 15-vuotiaan tamman neljäs varsa.
”Wilppu on todettu kantavaksi Parvelan Retusta. Toivotaan kaiken menevän vaan hyvin ensi kevääseen saakka.”
17.8. klo 17.52 korjattu toiseksi viimeisen sitaatin hevosen nimiä ja sanamuotoja.