• Kuninkuuskisaan ilmoitettiin 12 hevosta, Suven Sametti kärkkyy villiä korttia kuningatarkisaan

    Kuninkuusravien pääsarjojen ilmoittautumiset päättyivät maanantaiaamuna. Kuninkuuskisaan ilmoitettiin 12 hevosta, eli kokoon saatiin täysi lähtö. Tammojen puolella Suven Sametti hakee villiä korttia.
    Mia Liipolan Runoneito oli tammojen KK-pisteytyksen ykkönen. 15-vuotias tamma kilpailee viimeistä kauttaan.
    Mia Liipolan Runoneito oli tammojen KK-pisteytyksen ykkönen. 15-vuotias tamma kilpailee viimeistä kauttaan. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset|Ravit
    20.7.202611:09
    Ville Toivonen

    Etukäteen pohdittiin, saadaanko kuninkuuskilpailuun täyttä 12 hevosen kisaa. Antti Ojanperä ilmoitti odotetusti mukaan viisi kovaa hevosta, eikä kisoihin ole ollut varsinaista tunkua.

    Maanantaina julkaistussa oriiden listassa on 12 hevosta, joten ne kaikki pääsevät mukaan. Avointen lähtöjen vakionimien lisäksi mukana ovat pääosin alemmissa sarjoissa kilpailleet Soketti, Alpertto ja Vieskoff.

    Kuningatarkisaan ilmoitettiin 16 tammaa, eli rannalle jää neljä hevosta. KK-pistesääntöjen mukaan kymmenen eniten kerännyttä mukaan ilmoitettua hevosta pääsee varmuudella mukaan. Sijoilla 11 ja 12 olevien hevosten tilalle Kuninkuusravien päätoimikunta voi nostaa hevosen, jolla on vähemmän pisteitä, mutta muu erityisen vahva peruste päästä mukaan kilpailuun, kuten poikkeuksellinen nousukunto tai menestys edellisen vuoden kilpailussa.

    Tänä vuonna villiä korttia kärkkyy kiivaimmin kolminkertainen ravikuningatar Suven Sametti. Se on kilpaillut tällä kaudella vain kolmesti, ja sen viimeisin kisa on toukokuun alulta. Jos Suven Sametti otetaan mukaan, tilaa sille tekee joko Landen Iita tai Varjosi.

    Osallistujat vahvistetaan keskiviikkona.

    Kuninkuuskisaan ilmoitetut hevoset pistejärjestyksessä

    1. Pro

    2. Lumettaja

    3. Alarik Huikea

    4. Evartti

    5. Herra Heinämies

    6. Wertti

    7. Vänrikki

    8. Enon Vilppi

    9. Uljas Suomalainen

    10. Soketti

    11. Alpertto

    12. Vieskoff

    Kuningatarkisaan ilmoitetut hevoset pistejärjestyksessä

    1. Runoneito

    2. Annan

    3. Jockas Rita

    4. Pirttilän Olga

    5. Villilotta

    6. Lumi-Oosa

    7. Akvarelli

    8. Virran Välke

    9. Oon Leidi

    10. Rautianna

    11. Landen Iita

    12. Varjosi

    13. Brenna

    14. Suven Sametti

    15. Caramiitta

    16. Sarikan

    Lisää aiheesta
    • Caru on noussut suomenhevosten kärkikaartiin. Henri Bollström on oriin vakiokuski.

      Ravit | Harri Sulku mietteliäänä Carun jatkokuvioiden kanssa: ”Ei tee mieli ajaa Pihtiputaan Pedot -nimistä viestijoukkuetta vastaan”

      Tilaajalle
    • Markku ja Henna Latvala tähtäävät Akvarellin kanssa Teivon kuningatarkilpailuun.

      Ravit | Paikoista kuningatarkisaan käydään raivoisa taistelu: vain kuusi voi jo huokaista helpotuksesta

      Tilaajalle
    • 11-vuotias Suven Sametti on ollut kuningatarkisassa jo viidesti. Sillä on kokonaiskisasta kolme voittoa sekä yksi kakkos- ja yksi kolmossija. Tapio Perttunen on tamman osakasvattaja ja -omistaja, valmentaja ja ohjastaja, Pinja Kalenius hoitaja.

      Ravit | Suven Sametin kuningatarkilpailu on villin kortin varassa – ”Se ilmoitetaan hyvin treenattuna”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kuninkuusravit
    ravikilpailu
    ravuri
    kuninkuuskisa
    kuningatarkisa
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle