

Hevosten kuljettaminen liikenteessä vaatii paljon ajoneuvon kuljettajalta. Erityistä vaaraa aiheutuu ohituksista.
”Ennakointi on välttämätöntä, sillä äkkijarrutuksia ja -liikkeitä pyritään välttämään mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi mutkiin mennään siten, että vauhtia hiljennetään ennen mutkaa ja kiihdytetään vasta mutkan jälkeen”, toteaa ravivalmentaja ja -ohjastaja Markku Nieminen.
Niemisen ravitallilla on käytössä kahden ja yhdeksän hevosen autot. Ammattitallin kuljetusautot täytyy katsastaa hevoskuljetusten osalta viiden vuoden välein. Katsastuksen suorittaa valvova läänineläinlääkäri.
Hevoskuljetuskalusto on viime vuosina kehittynyt ison harppauksin.
”Autoissa on esimerkiksi ilmajouset, mikä varmistaa erittäin tasaisen kyydin. Hevosilla on niiden pituudelle mitoitetut pilttuut, heinää ja muuta tarvittavaa. Lisäksi hevosten jalat on suojattu mahdollisten äkkijarrutusten vaikutusten varalta.”
Hevoset sijoitetaan kyytiin painottuen vaunun vasemmalle puolelle teiden kaltevuuden vuoksi. Hevosia kuljetaan eri asennoissa.
”Tutkimuksen mukaan hevoset hakeutuvat mieluiten hieman sivuttain, eli jos mahdollista, ne eivät ole suorassa linjassa mihinkään suuntaan. Tämä johtuu siitä, että ne tuntevat siinä asennossa olevansa parhaiten tasapainossa.”
Nieminen sanoo hevosten olevan pääsääntöisesti rauhallisia kuljetusten aikana.
”Hevosia kuljetaan jo hyvin varhain emän mukana, mikä synnyttää luottamuksen ihmisiin. Käytännössä ainoastaan varsat saattavat joskus innostua hieman hyppimään puomin päälle.”
Hevoskuljetusten suurin sallittu nopeus on 80 kilometriä tunnissa. Nieminen näkee ohitustilanteiden vaarallisuuden kasvaneen viime vuosina.
”Vaaralliset ohitustilanteet ovat lisääntyneet selkeästi, joillakin tuntuu olevan valtava kiire päästä ohi paikassa kuin paikassa. Voisi sanoa, että joillakin on päässä vinksahtanut.”
”Hevoskuljetuksen osalta on ikävintä, jos ohittaja palaa takasin kaistalleen välittömästi ohituksen jälkeen hiljentäen samalla vauhtia. Se pakottaa hevoskuljetuksen pudottamaan nopeasti vauhtia, sillä turvaväliä pidetään tavallista enemmän.”

Hevosten parista sekä Superpesiksessä Tampereen Manse PP:n lukkarina tunnettu Juha Puhtimäki yhtyy Niemisen näkemyksiin vaarallisista ohituksista.
”Niitä on aivan liikaa. Syitä on varmasti monia, mutta välinpitämättömyys muita tiellä liikkujia kohtaan on joillakin valtava. Hevosia kuljettaessa ei todellakaan kaivata äkkijarrutuksia, sillä niissä on aina riskinsä.”
Puhtimäki on joutunut kokemaan ikävän onnettomuuden, jonka seurauksena hänen kuljettamansa hevonen jouduttiin lopettamaan. Puhtimäki ajoi Espoosta Vermon raviradalta Joensuuhun, kun hieman ennen määränpäätä hänen hevosautonsa kellahti kumoon.
”Oli todella hankala talvikeli. Tiellä oli paljon lunta kinoksina, ja auto ajautui liian lähelle ojaa, joka imaisi mennessään.”
Puhtimäen mukaan hevoset eivät vahingoittuneet tieltä suistumisessa. Niiden saanti pois autosta apuvoimien kanssa kuitenkin kesti, ja toinen hevosista pillastui. Hevonen loukkasi itsensä niin pahasti, että se oli lopetettava.
Onnettomuus oli Puhtimäelle kova paikka.
”Koko tapahtumaketju oli todella raskas. Koska olin itse vastuussa tapahtuneesta, oli asiassa käsittelemistä. Tapahtunut ei kuitenkaan tuonut pelkoja hevoskuljetuksia kohtaan.”
”Meillä ihmisillä on samalla suuri vastuu hevosten hyvinvoinnista.” Markku Nieminen
Puhtimäki toimii hevosten kasvattajana ja valmentajana, myös ohjastukset ovat satunnaisesti kuvioissa. Hevosten kanssa toiminen on hänelle voimaannuttavaa.
”Hevosten kanssa on mahtavaa toimia, se on todella antoisaa. Jos mieli on tallille mennessä alavireinen, muuttuu olo tallilla aivan toiseksi.”
68-vuotiaan Niemisen ura hevosten parissa on mittava. Hän on ajanut lähes 20 000 starttia, joista voittoja on kertynyt reilut 2 200 niin Suomessa kuin ulkomailla. Meriittilista sisältää useita suurvoittoja ja tunnustuksia.
Pääasiassa valmennukseen keskittyvällä Niemisellä on haaveena saada valmennettavaksi vielä kansainvälisen tason hevonen.
”Hevoset ovat palvelualttiita ja ihmisläheisiä, ne ovat kaikin puolin hienoja eläimiä, niiden kanssa toimiminen on hyvin palkitsevaa. Meillä ihmisillä on samalla suuri vastuu hevosten hyvinvoinnista”, toteaa Nieminen.