• Päivän ravit: Evartti avaa kautensa Teivossa – Santtu Raitala avainroolissa myös kolmen muun taukohevosen rattailla

    Tiistaina ravataan Teivossa, missä on läsnä voimakas kevään tuoksu lukuisten huippuhevosten palatessa kaviouralle.
    Evartti palaa tiistaina Teivoon. Santtu Raitala ohjastaa tuttuun tapaan.
    Evartti palaa tiistaina Teivoon. Santtu Raitala ohjastaa tuttuun tapaan. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    8.4.202511:00
    Toni Sarkama

    Teivossa katseet varastaa ravien seitsemäs lähtö, joka on illan Toto5-pelin neljäs kohde. Kylmäveristen illan ykkössarjan pisin takamatka on houkutellut viivalle muun muassa kolminkertaisen ravikuninkaan Evartin. Antti Ojanperän tallin silmäterä on kilpaillut edellisen kerran Teivon Kriterium-ravien Erilo-juoksussa viime syyskuussa. Evartti sijoittui viime vuonna V.G. Voiton jälkeen kuninkuuskilpailun kakkoseksi. Lähdön maukkautta lisää viime vuonna Suur-Hollolan kolmossijaan kautensa päättäneen Siirin Valtsun paluu kaviourille.

    Santtu Raitalalla on todellinen superilta ohjastajana. Hän toimii ohjastajana myös kautensa avaaville Callela Estellelle, Goodwin Zetille ja Quick Swampille. Kaksi viimeistä saapuvat Teivoon myös Antti Ojanperän tallista ja jälkimmäisin kilpailee ensimmäistä kertaa uuden tallin väreissä.

    Avauskohteen Callela Estelle saa tiukan haasteen myös kautensa avaavalta Xanthia Kempiltä. Toisen kohteen Goodwin Zetin otteet tauolta mittaa Edward Snipes.

    Teivossa ravit alkavat kello 18.00. Toto5-pelin jättöaika päättyy kello 19.10.

    Eskilstunassa ravataan tiistain Toto64-kierros. Breeders’ Crownin alkuerät värittävät ravi-iltaa. Laakkosten veljesten Oaks-voittaja Vivillion kilpailee pääpelin päätöskohteessa. Oraviston Talli Oy:n Agarita starttaa kolmannessa kohteessa, joka on kolmevuotiaiden tammojen alkuerä.

    Peliaika päättyy kello 20.30.

    Lisää aiheesta
    • Evartista tuli viime syksynä kaikkien aikojen eniten rahaa juossut suomenhevonen. Uran tienestit ovat jo 1 158 145 euroa.

      Ravit | Evartti palaa tauolta hyvän talven jälkeen – ”Ei mitään paineita mistään”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Teivon ravit
    Evartti
    Santtu Raitala
    Antti Ojanperän talli
    ravikilpailut
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle