• Robert Skoglund menestyy molemmilla roduilla − Bergsåkerin valmentaja kertoo vinkkinsä kotiradan 75-kierrokselle

    Valmentajan tavaramerkki on, että tallin hevoset juoksevat kilpaa usein ilman takakenkiä.
    Tilaajalle
    Robert Skoglundin valmennustallin menestys on kasvanut viime vuosina hienoon tahtiin.
    Robert Skoglundin valmennustallin menestys on kasvanut viime vuosina hienoon tahtiin. Kuva: Mikael Wikner / TR Bild
    MT Hevoset|Ravit
    13.4.202409:00
    Kaj Närhinen

    Rikard N Skoglundin panostaessa lainaohjastajan uraan, on kaksi vuotta nuorempi veli Robert Skoglund keskittynyt enemmän omaan valmennustalliinsa. Viimeiset vajaat neljä vuotta Bergsåkerin radan läheisyydessä Sundsvallissa sijaitsevalla Huli Gård -tilalla hevosia valmentanut Robert Skoglund on menestynyt nousujohteisesti. Viime vuonna tallin valmennettavat ansaitsivat lähemmäs kolme miljoonaa kruunua. Lukema oli lähes miljoonan parempi kuin vuotta aiemmin.

    ”Ainahan uuteen paikkaan muuttaessa pitää löytää toimivat valmennussysteemit. Tänä vuonna on tavoitteena vieläkin paremmat luvut. Mutta pienestähän asiat ovat kiinni. Viime aikoina hevoset ovat kilpailleet vähän paremmalla tasolla”, toteaa Robert Skoglund.

    Hän omistaa Huli Gårdin tilan itse. Valmennuslistalla on tällä hetkellä yhteensä 42 hevosta. Tallista löytyy sekä lämmin- että kylmäverisiä.

    ”Hevosmäärää pystyy vieläkin kasvattamaan. Tässä on todella oivalliset tilat valmentaa hevosia. Vaikka olemme ehkä pärjänneet vähän paremmin kylmäverisillä, ei minulle ole lainkaan väliä kummasta rodusta on kyse. Tärkeintähän valmentajan näkökulmasta on, että hevosessa on kehityspotentiaalia”, painottaa Robert Skoglund.

    Robert Skoglund voitti joulupäivänä T75-lähdön Uumajassa Tekno Tanan kanssa.
    Robert Skoglund voitti joulupäivänä T75-lähdön Uumajassa Tekno Tanan kanssa. Kuva: Sophie Nyblom / TR Bild

    Skoglund hyödyntää valmennuksessa sekä omia valmennusmaastoja että Bergsåkerin raviradan tarjoamia valmennusmahdollisuuksia.

    ”Meiltä ei ole kuin kolmisen kilometriä Bergsåkerin radalle. Pääsemme ajamaan sinne valmennusteitä pitkin. Menestyminen ei tosiaan jää olosuhteista kiinni.”

    Kotiradan valmentaja on tyytyväinen Bergsåkerin kaviouran kuntoon ajatellen lauantain T75-raveja.

    ”Meillä on ollut tällä viikolla useampana päivänä yli 10 lämpöastetta. Ratamestarit ovat päässeet viikolla kastelemaan rataa melkein kesäiseen tyyliin. Lauantaina hevosilla voi ajaa vapaavalintaisella balanssilla.”

    Omasta tallistaan Skoglundilla on kaksi hevosta lauantain T75-lähdöissä. Toisena kohteena ravattavassa Klass II -karsinnassa on mukana Diego (Maharajah) valmentajan itsensä ohjastamana. Kaksikko kiihdyttää mailin matkalle kuudennelta lähtöradalta lähtöauton siivekkeiden takaa. Kuusivuotias palasi viimeksi pikkutauolta sijoittuen toiseksi Uumajassa.

    ”Se oli asiallinen viimeksi, mutta pitäisi olla parempi nyt saatuaan startin alle. Tarkoituksena on ajaa ensimmäistä kertaa ilman kaikkia kenkiä ja lisäksi sillä on kokolaput. Kaikkien kenkien poisotolla pitäisi olla oikein myönteinen vaikutus. Lähtö vaikuttaa ennakkoon tasaiselta. Mikäli saisimme johtopaikan haltuun, en olisi yllättynyt lainkaan menestyksestä.”

    Robert Skoglund (vas.) ja Rikard N Skoglund ovat menestyneet mainiosti viime vuosina Ruotsin ravilähdöissä.
    Robert Skoglund (vas.) ja Rikard N Skoglund ovat menestyneet mainiosti viime vuosina Ruotsin ravilähdöissä. Kuva: Patrick Sjöö / TR Bild

    Neljännessä T75-kohteessa Robert Skoglundilla on mukana Tekno Tana (Art Kjarvald). Viisivuotias tamma voitti viime joulupäivänä T75-lähdön Uumajassa. Valmentajaa ei huoleta kohdata vanhempia oreja ja ruunia suojatillaan.

    ”Tamman pitäisi olla parempi kuin edellisessä startissaan. Pääsemme lähtemään 20 metriä edempää pahimpia kilpakumppaneja. Kyllä meidän pitäisi pystyä olemaan mukana ainakin kärjen tuntumassa. Otan tammalta takakengät pois, ja sen pitäisi auttaa tammaa selvästi.”

    Skoglundin tallilla on kiireinen viikonloppu, sillä ohjelmassa on myös ravit sunnuntaina. Sunnuntain GS75-kierros ravataan Hagmyrenin raviradalla, joka sijaitsee ainoastaan vajaat 90 kilometriä etelään Sundsvallista.

    ”Minun hevoseni parantavat paljon juostessaan ilman takakenkiä.”

    Skoglundillla on Hagmyrenissä startissa yhteensä neljä hevosta. Näistä Teknologen (Art Kjarvald) starttaa GS75-pelin viidennessä kohteessa.

    Muut valmennettavat kisaavat kohdelähtöjen ulkopuolella. Ravien avauslähdössä Skoglundilla on mukana 32,5-ajan koelähdössä mennyt huippusukuinen Gör Som Jag Vill (Järvsö Björn). Ravien kolmannessa lähdössä puolestaan kauden toisen starttinsa tekee viime vuonna kolmevuotiaana viidesti voittanut Ängspuma (Ängsborken).

    ”Tallin tilanne näyttää tosiaan todella mielenkiintoiselle hevoskaluston suhteen. Ängspuma kohtaa viime vuoden ikäluokan ykköstamman Majblomsterin (Tekno Odin), ja voitto voi olla liikaa vaadittu. Mutta meidän on tarkoitus olla mukana Ängspumalla ikäluokkalähdöissä kauden aikana, ja mitataan sopivasti taso nyt.”

    Teknologen on myös neljävuotias, ja valmentaja on optimistinen suojattinsa tulevaisuuden suhteen.

    ”Se palasi viimeksi tauolta, ja sen pitäisi parantaa jonkin verran sunnuntain starttiin. Ajetaan ilman takakenkiä, eikä eturivin uloimman lähtöpaikan pitäisi haitata kovin paljoa. Lähdössä on mukana kuitenkin vain yhdeksän hevosta.”

    Robert Skoglundin tavaramerkki on ajaa usein ilman takakenkiä hevosillaan. Hänen mukaansa se sopii hyvin niin lämmin- kuin kylmäverisille.

    ”Toki ajan ilman kaikkia kenkiäkin, kuten vaikkapa Diegolla. Minun hevoseni parantavat paljon juostessaan ilman takakenkiä. Pelkästään ilman etukenkiä ajan harvemmin. Tämä pätee yhtälailla lämmin- kuin kylmäverisiin valmennettaviini.”

    Lisää aiheesta
    • Rikard N Skoglund on ohjastanut urallaan jo yli 1200 voittoa.

      Ravit | Travronden: Rikard N Skoglund suuntaamassa Pohjois-Amerikkaan?

      Tilaajalle
    • Rikard N Skoglund lähestyy arvostettua 1 000 voiton rajaa ohjastajana.

      Rikard N Skoglund on noussut raketin lailla ruotsalaisohjastajien kärkijoukkoon: "Jorma Kontio, Ulf Thoresen ja John Campbell ovat idoleitani"

    Artikkelin aiheet
    Robert Skoglund
    ravivalmennus
    Bergsåker
    hevosurheilu
    T75-kierros
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle