

Kaustislainen raviammattilainen Juha-Matti Paavola on tunnettu taitavana ja suosittuna varsojen opettajana. Opetustoimintaa päätyönään pitävällä Paavolalla on kuitenkin tiistaina Oulussa startissa kolme valmennettavaa.
”Kädet on täynnä opetuksen kanssa. Työsarkaa piisaa niin paljon kuin vain ehtii. Starttihevoset on pääasiassa omia, ja Lampin Aarrehan on aina ollut tässä. Siitä on ollut sellainen yhteishuoltajuus”, Paavola naurahtaa.
Oulun starttareista Vilma Alina kilpailee ravien ensimmäisessä lähdössä. Aloittelija liikkuu osaomistaja-valmentajan mukaan reippaasti, kun raviaskeleet vaan osuvat kohdilleen.
”Kyseessä on vähän tilanteille herkkä hevonen. Sille pitäisi sattua oikealla tavalla selkä, tai päästä ajamaan vapaata rataa sopivasti. Jyväskylässä meni homma vähän käsien läpi, kun yritin jarruttaa toisen perään. Siihen tuli laukka. Hätäisen hevosen varusteita pitää vähän sovitella, että löydetään oikeanlaiset.”
T5-pelin avauskohteessa kilpaileva Find Out on saanut yönmustan lähtöpaikan. Tosin tasavauhtinen hevonen ei pysty Paavolan mukaan parempiakaan lähtöpaikkoja kunnolla hyödyntämään.
”Jarmo Saarela sen on saanut aika hyvin liikkeelle, joten siinä mielessä lähtöpaikka on ikävä. Hevosen kunto on hyvällä mallilla.”
Lampin Aarre on voittanut uralla vain kahdesti, mutta kakkossijoja on kertynyt peräti kymmenen kappaletta. Paavola sanoo, ettei hevoselle voittaminen silti erityisesti hankalaa ole.
”Se on enemmän vähän tasavauhtinen, ja sen takia voitot on vähän kiertäneet. Hevosella on asiat mallillaan, ja se menee ihan asiallisesti. Pikkuisen se on ollut ailahtelevainen, ja omissa nurkkapielissä se on ollut parempi. Ehkä matkustaminen on syynä, vaikka se käyttäytyy matkoilla hyvin.”
Nelivuotiaana ikäluokkansa kärkihevosiin kuulunut Comfortti on kilpaillut kuusivuotiaana vain viisi kertaa. Hevonen oli viimeksi startissa kesäkuun alussa Seinäjoella. Paavola kertoo, että hevosen asiat ovat kohtuullisella tolalla, ja se treenaa koko ajan.
”Jostain syystä se on kesäisin hieman vaisu. Varsinkin yli 25 asteessa se ottaa itseensä. Kilometrejä se on saanut koko ajan. Astutettiin muutama tamma, ja jatkettiin treenaamista. Mitään maata mullistavia murheita ei ole ollut.”
”Sitten kun se tuntuu tarpeeksi hyvältä, niin tullaan starttiin. Omissa sarjoissaan pärjätäkseen sen pitää mennä kovaa.”
Siitoskausi Paavolan oreilla on ollut tasaisen rauhallinen.
”Enemmänkin olisi sopinut tammoja, mikään hirvittävä ruuhka ei ollut”, Paavola kuittaa.