• Massimo Hoist ei kilpaile Elitloppetissa: ”Ei kannata ajaa hevosta pilalle”

    Suomalaistoivo Massimo Hoist ei starttaa puolentoista viikon päästä ajettavassa Elitloppetissa. Asiasta uutisoi Solvallan ravirata.
    Massimo Hoist ja Hannu Torvinen eivät kilpaile Elitloppetissa.
    Massimo Hoist ja Hannu Torvinen eivät kilpaile Elitloppetissa. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    19.5.202615:40
    Ville Toivonen

    Solvallan raviradan uutisen mukaan valmentaja Jukka Hakkarainen on tiistaina ilmoittanut, että Massimo Hoist ei terveydentilansa johdosta osallistu Elitloppetiin.

    Massimo Hoist aloitti kautensa kahdella hienolla ykkössijalla, mutta Seinäjoki Racessa ja Finlandia-ajossa hevonen ei ole ollut huipputasollaan. Seinäjoen kisan aikaan hevonen oli kipeä, eikä se vielä Vermossakaan pystynyt parhaaseen suoritukseensa.

    ”Finlandia-ajoon veriarvot jo paranivat, mutta sen jälkeen otettiin uusia testejä ja ne olivat taas laskeneet”, Jukka Hakkarainen kertoo MT Hevosille.

    ”Massimo Hoist menee aina rehdisti, eikä puolitehoisella hevosella ole mitään järkeä kilpailla. Ei ajeta hevosta pilalle. Tähdätään Suur-Hollolaa kohti.”

    Viime vuonna Massimo Hoist oli Elitloppetin kuudes.

    Linkki Solvallan uutiseen.

    Juttua päivitetty 19.5. kello 15.46: lisätty Jukka Hakkaraisen kommentit.

    Lisää aiheesta
    • Ola Lernå toimii Solvallan kilpailupäällikkönä ja Elitloppet-managerina.

      Ravit | Massimo Hoist herättää keskustelua – Elitloppetin promoottori Ola Lernå puolustaa valintoja

      Tilaajalle
    • Massimo Hoist voitti huhtikuussa Vermossa Helsinki-ajon. Sen jälkeen kansainvälisissä kisoissa on tullut kaksi viidettä sijaa.

      Ravit | Massimo Hoistilla kaikki hyvin ja nuolet ylöspäin

      Tilaajalle
    • Riina Korhonen ja Jukka Hakkarainen ovat sunnuntaina Massimo Hoistin kanssa jännän äärellä.

      Ravit | Massimo Hoist on Finlandia-sunnuntain suuri kysymysmerkki

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ravit
    Massimo Hoist
    Elitloppet
    Jukka Hakkarainen
    Solvalla
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle