• Miten kuningas Vitterin lumileiri sujuu, Jouko Kangas?

    Turussa 2016 kuninkaaksi kruunattu Vitter on viettänyt viime ajat Kittilässä hangessa kahlaten ja hankosidevammaansa kuntouttaen.
    Vitter on kaikkien aikojen nopein suomenhevonen. 18,5-aikaisen ja viiden vuoden takaisen kuninkaan nykyinen asemapaikka on Kittilässä.
    Vitter on kaikkien aikojen nopein suomenhevonen. 18,5-aikaisen ja viiden vuoden takaisen kuninkaan nykyinen asemapaikka on Kittilässä. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    11.1.202110:26
    MT toimitus

    Suomenhevosten absoluuttisen Suomen ennätyksen 18,5 haltija Vitter on Antti Ojanperän valmennuslistoilla, mutta ori on ollut viime viikot lumileirillä Jouko Kankaan hoivissa Kittilässä.

     

    Derby-sankari Vitter voitti ikimuistoisella tavalla kuninkuuden Turussa 2016 Jalmari Svartin valmennuksessa. Ori oli kruunatuksi tullessaan vasta kuusivuotias. Aiemmin keväällä Vitter oli vienyt Elitkampenin nimiinsä edellä mainitulla SE-tuloksella 18,5.

     

    Kuusivuotiskauden jälkeen alkoi vastamäki. Loukkaantumiset varjostivat uraa, ja kaudella 2017 Vitter pääsi kisaamaan vain viidesti ja seuraavana vuonna neljästi. Team Vitterin omistamaa superjuoksijaa ei ole nähty tositoimissa sitten 2018 Suur-Hollola-ajon.

     

    ”Hyvin Vitter polskii hangessa. Lunta riittääkin siihen hommaan, yhtään lisää ei tarvitse enää tulla. Nelisenkymmentä senttiä on hankea”, Jouko Kangas kertoo.

     

    ”Nyt on hyvä tilanne, kun mulla on ajoapua ja hevosia kahluutetaan hangessa pareittain. Kun näin ajetaan, niin hevosillekin syttyy kilpailuvietti, ja ne haluavat katsoa, kumpi vie ensin pellon päähän. Vitterin ohjat ovat sellaiset, että harvalla on. Se ei kohella eikä paina, mutta aina sillä ei ole malttia kävellä. Se oikein viestii, että anna edes pikkuisen matkaa mennä. Jos ei anna, se purkaa paineitaan sitten tarhassa.”

     

    Kangas raportoi, että Vitterin terveystilanne on matkalla parempaan päin.

     

    ”Tämä viime vamma, hankkarin pieni reagointi, korjaantuu kyllä. Antti ( Ojanperä) on niin tarkka, ja hän otti heti vammasta kiinni. Hankkari ei enää reagoi liikkeessä. Ylihuomenna tulee eläinlääkäri Heidi Kellokoski-Kiiskinen Rovaniemeltä ultraamaan ja tarkastamaan jalan”, Kangas sanoo.

     

    ”Olemma paneutuneet tosi tarkasti Vitteriin. Sen eteen on tehty kaikki voitava. Mie luon pohjan ja laitan terveyden kuntoon. Antti jatkaa sitten siitä.”

     

    Kankaan mukaan Vitterin lumileiri jatkuu astutuskauden alkuun eli huhtikuuhun asti. Rekisteröityjä varsoja Vitterillä on neljä, ja vanhin näistä on kaksivuotias.

     

    Jouko Kangas on laitellut pitkän ja ansiokkaan uransa aikana huippuhevosia. Hänen mukaansa Vitterissä on jotain poikkeuksellista.

     

    ”Se on jännä juttu, että niin paljon kuin olen ajanut ja treenannut hyviä hevosia, niin sitten kun tulevat tällaiset valiohevoset kuten Vitter, ja vaikkapa Hot Shot Knick ja Cold Hard Wind, niin mun ykkössarjalaiset tuntuvat niiden rinnalla ihan mopoilta”, Kangas naurahtaa.

     

    ”On näillä ehdottomilla huipuilla vaan niin iso moottori. Ne menevät mun avoimen sarjan hevosten treenit tyhjäkäynnillä. Vitter hölkkää hangessa kahden minuutin kyytiä ihan tuosta vaan. Vauhtia ei uskoisi ellei timeristä katsoisi.”

     

    Miten Kangas näkee 11-vuotiaaksi varttuneen Vitterin tulevaisuuden kilpahevosena?

     

    ”Antista olen ymmärtänyt, että ori ei tule radoille, jos se ei mene 20-vauhtia läpi, 22-23 ei riitä. Sen Vitter menisi varmasti jo nyt. Sanoinkin Antille, että Vitter ei jäisi koskaan kaksarista, jos ori juoksisi täällä Oulun pohjoispuolella. Mutta se on käsittääkseni kaikki tai ei mitään, huipulle tai ei mihinkään. Iltaraveja ei ole tarkoitus lähteä oriilla kiertämään.”

    Artikkelin aiheet
    Vitter
    Jouko Kangas
    hevonen
    ravit
    Kittilä
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle