

Milla Pitkänen levittelee kuvainnollisesti käsiään, kun häneltä kysyy oman kasvatin ja valmennettavan Dominant Striden viisastenkiveä, joka auttoi hevosen voittojen tielle. Tamma tulee perjantaina Poriin tämän vuoden toisen starttiinsa. Alla on yhteensä viisi perättäistä voittoa.
”Siihen kun osaisin vastata. Joku palanen vaan loksahti kohdilleen. Hevonen rupesi hoksaamaan, mistä on kyse. Sitä ennen se keskittyi kaikkeen muuhun kuin itse kilpailuun”, Pitkänen naurahtaa.
Vahva epäilys on kuitenkin, että kyse on henkisen puolen kasvusta. Dominant Stride jäi parin viikon ikäisenä orvoksi.
”Tamma on tosi läheisriippuvainen. Orvoksi jäämisestä jäi hevoselle jotain. Ensimmäisistä starteissa ei oikein sujunut, kun sillä oli kiire pois ja kotiin. Se on tämän talven aikana aikuistunut tosi paljon.”
Maaliskuun lopussa Dominant Stride palasi starttiin Teivossa, ja voitti Tuukka Variksen ohjastamana lähdön leikitellen. Ohjastaja kehui juoksemisen olevan hevoselle todella helppoa. Nyt olisi tarkoitus nähdä, olisiko viisivuotiaasta tammasta Tammaderbyyn.
”Olen iloinen, että Porissa vastassa on kova Marley Wania. Se startti kertoo paljon meille. Toivon, että Dominant Stride saisikin vähän kovemman startin. Nähtäisiin sitten todella sen tilanne.”
Milla Pitkänen kasvattaa yhdessä miehensä Mikael Pitkäsen ja tämän isän Paulin kanssa Stride -kasvattajanimellä kulkevia hevosia Eurajoella. Kasvatettujen hevosten määrää hän ei suoralta kädeltä muista. Kasvatuksen tuloksena on kuitenkin saatu hyvin laadukkaita kilpahevosia.
”Olisiko niitä joku 30 yhteensä. Ollaan menty uskonto kymppi ja matikka nelonen -periaatteella. Saa olla hyvistä hevosista tyytyväinen, ollaan iloisia niistä.”
Aikaisemmin jenkkisukuisten tammojen nimiin vannoneet Pitkäset ovat sekoittaneet sukuihin myös ranskalaista verta.
”Hevoset tuntui aikaisemmin niin vaivaisilta. Nyt kun on ranskalaista verta mukana, niin hevoset vaikuttavat olevan kestävämpiä.”
Pitkänen manaa, että tämä vuosi on tallin kasvatustoiminnassa katastrofaalinen.
”Meillä oli kolme tammaa kantavana. Yksi loi varsansa, ja toinen kuoli ähkyyn. Brilliant Stridella on pian laskettu aika. Nyt olisi hyvän tuurin vuoro”, Pitkänen huokaa.
Milla Pitkänen valmentaa kolmea hevosta. Valmennus ja kasvatustoiminta on tällä hetkellä puolipäiväistä.
”Ei minusta olisi ison tallin valmentajaksi. Teen hevoshommien lisäksi hermoratahierontaa ihmisille. On mukavaa, kun saa olla sekä hevosten että ihmisten kanssa.”