• ATG tutkii belgialaisten pelimyyntiä

    MT Hevoset
    18.10.201616:51
    MT toimitus

    Ruotsin hevospeliyhtiö ATG tutkii belgilaisen yhteystyökumppaninsa PMU Belgen toimia Ruotsin ravipelien välittäjänä.

    PMU Belge on Fintoton tapaisesti yksi ATG:n kumppaneista kansainväisen pelin myynnissä. Ruotsalaisille on syntynyt epäilyksiä väärinkäytöksistä Belgian myynnistä, ja tätä  ATG nyt selvittää. Ruotsalaispelurien epäillään pelanneen belgian kautta vetojaan ja saaneen alennuksia peleistään. Uutisen kertoi ensimmäisenä ravilehti  Travronden.

    ATG:n sääntöjen ja EU:n sisäisten käytäntöjenkin mukaan ehtojen pitää olla samat kaikista maista pelaaville, eli mitkään alennukset eivät luonnollisesti tule kysymykseen. Lisäksi kustakin maasta pelaavalla pitää olla osoite kyseisessä maassa, eli ruotsalaisten pelaaminen Belgian kautta, tai esimerkiksi Suomen, ei tule kysymykseen.

    Jo aiemmin ATG:lla on ollut sääntökeskustelua muunmaalaisten yhteistyökumppaneiden, esimerkiksi eteläafrikkalaisten, kanssa. Ongelma on ollut sama, epäilty ruotsalaisten pelaaminen muualta käsin erilaisilla peliehdoilla.

    Artikkelin aiheet
    ATG
    pelitutkinta
    PMU Belge
    ravipelit
    belgia
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle