• Sulkysport: Timo Nurmokselle supervahvistus

    Viime kesänä Twister Bi oli Jubileumspokalenin kakkonen Readly Expressin rinnalta. Jatkossa kaksikko on tallikavereina Timo Nurmoksen tallissa.
    Viime kesänä Twister Bi oli Jubileumspokalenin kakkonen Readly Expressin rinnalta. Jatkossa kaksikko on tallikavereina Timo Nurmoksen tallissa. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    11.7.201812:17
    MT toimitus

    Ruotsalainen ravimedia Sulkysport kertoo verkkosivuillaan maailman parhaisiin hevosiin kuuluvan Twister Bin siirtyvän Timo Nurmoksen valmennukseen.

    Aikaisemmin Jerry Riordanin valmennuksessa ollut Twister Bi teki varsinkin viime vuonna todellisen kanuunakauden. Varennen poika voitti viime kaudella Yonkersin kansainvälisen kisan, Oslo Grand Prix'n ja kävi myös Suomessa voittamassa Seinäjoki Racen.

    Tällä kaudella Twister Bi on laukkannut kolmessa neljästä startistaan. Sulkysportin uutisessa Riordan kertoo omistajan ilmoittaneen valmentajan vaihdoksesta hänelle maanantaina, ja toteaa Twister Bin olevan hevonen, jota hän ei sen huippukunnossa ollessaan haluaisi kohdata omilla valmennettavillaan.

    Twister Bin ennätys on 08,4a ja voittosumma 11,7 miljoonaa kruunua. Oriin omistaa italialainen Pasquale Ciccarelli.

    Artikkelin aiheet
    Timo Nurmos
    Twister Bi
    ravit
    hevosurheilu
    Sulkysport
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle