”Lähtökohtaisesti suomenhevonen on nöyrä, suoraviivainen ja luotettava”, Liisa Sassi-Päkkilä kiittää. Oikealla äiti Satu Turkka. Kuva: Miia Lahtinen
Reipas suomenhevonen on Liisa Sassi-Päkkilän mieleen - ”Kun pilli soi kisaradalla, ei haittaa, että hevonen on menossa eteenpäin”
Turkan Ratsurinnettä yhdessä äitinsä Satu Turkan kanssa pitävä Liisa Sassi-Päkkilä haluaa suomenhevosia, jotka tykkäävät mennä.Tilaajalle
Kaksinkertainen estemestariruuna Äänenkantaja (Sikko – Jeviiri) menestyi hyvän päänsä ansiosta, tasapaino sille oli ratsastamalla rakennettu, Liisa Sassi-Päkkilä luonnnehtii. Kuva: Miia LahtinenMenohalut ja rehellisyys itseasiassa olivat ne seikat, jotka saivat Liisa Sassi-Päkkilän rakastumaan suomenhevosiin. Oululainen Sassi-Päkkilä kilpaili lapsena poneilla, mutta äidillä oli siinä sivussa suomenhevosia.
Kun tyttären ponivuodet olivat loppumassa, äkättiin uudeksi ratsuksi suomenhevostamma nimeltä Vekjatus (V.T. Ajatus – Ponte). Se oli tummanrautias, vähän yli 150-senttinen ja kuuma kuin hellankoukku, mutta sellaisella tavalla, jossa mennään perin lujaa eteenpäin ja yritetään. Emänemänisänä oli Vekseli, mikä V.T. Ajatuksen kanssa yhdessä takasi, että hyppylahjoja oli.
Alkuun Vekjatus tosin vei nuorta ratsastajaansa kuin litran mittaa.
”Yhden askeleen välit innareina ja kahden askelen välit yhdellä askeleella”, Sassi-Päkkilä hymyilee.
Mutta se ei koskaan pysähtynyt, toisin kuin ponit olivat tehneet.
”Vekjatuksen jälkeen en ole haaveillut puoliverisestä. Se oli sataprosenttisen varma menemään”, Sassi-Päkkilä kiittää.
Hän kilpaili Vekjatuksen kanssa paljon, sillä siihen aikaan pohjoisemmassakin Suomessa oli hyvin suomenhevosluokkia ja niissä kelpo rahapalkinnot.
Turkan Ratsurinteen pihassa on tällä hetkellä 32 suomenhevosta, ja suomenhevosvarsoja on ehtinyt syntyä kaikkiaan 23. Ensi kesänäkin varsoja on tulossa viisi.
Turkassa tykätään ripeistä hevosista. Vekjatuskin on tehnyt varsan muun muassa kuumasta estemestarioriista Niisun Nestorista.
”Siitä tuli varsa, joka on menevää sorttia”, Sassi-Päkkilä myöntää.
Mutta kuten sanottua, se on hänestä vain hyvä. Ratsurinteen ratsastuskoulussa hevosista neljä viidestä on omia kasvatteja, eikä mukana ole yhtään laiskaa hevosta. Ja yhä edelleen Turkkaan ostetaan mielellään suomenhevosia raviradoiltakin.
”Niitä on treenattu kovaa, ja niillä on silloin erilainen kilpailupää. Ja aina ne ovat lähdössä töihin”, Sassi-Päkkilä kiittää.
Turkan Roihu (Tosi-Romeo - A.T. Eko) oli viime syksynä Kasvattajakilpailun kakkonen. Kuva: Miia LahtinenSilti hevoset toimivat myös asiakkailla.
”On iso plussa, että tunnen ne hyvin, koska olen itse laittanut ne satulaan, ratsastanut ja kilpaillutkin niillä. Ratsastaessa tärkeää on, että ei saa jäädä kinnaamaan, vaan pitää ratsastaa pehmeällä kädellä ja rauhallisella istunnalla. Ja hevosten pitää saada riittävästi ja riittävän hyvää ratsastusta”, Sassi-Päkkilä selittää.
Useimmat hevoset myös ovat paljon rauhallisempia kotona kuin kilpailuissa.
”Ja silloin, kun pilli soi kisaradalla, ei minua ainakaan haittaa, että hevonen on menossa eteenpäin”, hän hymähtää.
Hän on ehtinyt voittaa suomenhevosten estemestaruuden kaksi kertaa pienellä ruunalla nimeltä Äänenkantaja (Sikko–Jeviiri). Nyt se ei enää hyppää jännevamman takia, mutta liikkuu tunneilla.
Turkan Romeossa (i. Tosi-Romeo) on emänsä Vekjatuksen näköä. Kuva: Miia LahtinenSassi-Päkkilä korostaa, että suomenhevosille hyppäämisessä on pidettävä järki mukana. Jo ennen kuin hypätään, hevosella pitää olla laukka tasapainossa ja sen pitää olla kuulolla ja hallinnassa.
”Ennen kuin alan hypätä, peruslaukan pitää tuntua hyvältä. Jos hevosella rysäyttää esteeseen, niistä tulee helposti epävarmoja”, Sassi-Päkkilä sanoo.
Eikä kaikilla suomenhevosella ole viisasta hypätä yhtään isompaa.
”Kannattaa katsoa rakennetta. Jos hevonen on raskas, pitkärunkoinen ja etupainoinen, ei se hyppäämistä paranna. Puomi ja kavalettityötä voi tehdä ja voi myös katsoa, miten hevonen irtohyppää. Mutta jos hevosen kanssa menee hirveästi tunteja, että saa homman edes jotenkin onnistumaan, ei se oikein kannata, etenkään jos hevonen jännittää”, Sassi-Päkkilä neuvoo.
Hänellä itsellään riittää nyt hyvinkin lahjakkaita hyppääjiä. Tulevaisuuden toivoja ovat monet omat kasvatit, kuten viime kesänä 11 tammaa astunut vuoden 2023 Kasvattajakilpailun voittaja ori Turkan Veikka, 5-vuotistähti-kilpailun syksyllä voittanut kuuma Turkan Lennotar sekä Vekjatuksen 6-vuotias jälkeläinen, luonteikas ruuna Turkan Romeo.
Turkan Veikka ei juurikaan kilpaillut viime vuonna, kun se stressasi ja hoikistui kotonakin. Oriin elämä meni raiteiltaan kesällä 2023, kun sen tarhakaveri Turkan Touko kuoli ähkyyn. Sassi-Päkkilä kertoo iloisena, että tänä syksynä Veikka on onneksi saanut uudet kaverit. Ne ovat 70- ja 80-senttiset shetlanninponit.
Kuusivuotiaaksi kääntyvä Turkan Lennotar (Niisun Nestori – A.T. Eko) on huikea peli. Kuva: Miia Lahtinen”Veikka on silmiinpistävän onnellinen. Se meni hyvin varovasti ponien luo, jotka taas olivat ihan äijinä”, hän kuvailee ensikohtaamista.
Turkan vanhimmat puoliverikasvatit kääntyvät viisivuotiaiksi, ja niitäkin tulee ensi kaudella radoille.
Sassi-Päkkilä korostaa silti olevansa suomenhevosihminen.
”Olen mää, sataprosenttisesti”, hän hymyilee.
- Osaston luetuimmat
