
Hugo Kogelnig ja Vermont 2 pudottivat torstaina yhden puomin ja saivat yhden aikavirheen. Jone Illi ja Celtas Quillian palasivat tasolleen tekemällä puhtaan radan. Kogelnigin sijoitus kokonaiskilpailussa on tällä hetkellä 17. ja hän lähtee finaaliin 7,06 virhepisteellä.
Illi oli torstain jälkeen sijalla 23., mutta hän ei ratsasta finaalissa.
”En pysty hyppäämään. Tunti radan jälkeen minulla oli 39 astetta kuumetta. Minulla on paha paise nielussa”, Illi kertoo puhelimitse saksalaisesta sairaalasta.
”Ihan tyytyväinen eiliseen, hevonen hyppäsi taas hienosti. Sääli se keskiviikko. Ei ollut sataprosenttinen hevonen eikä ratsastaja”, hän sanoo.
Kilpailupaikan pohjaa on hieman moitittu, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa siihen, että Celtas Quillian pudotti keskiviikkona kaksi puomia.
”Turha silti syyttää pohjaa”, Illi huomauttaa.
EM-kilpailuiden tapahtumiin hän suhtautuu rauhallisesti. Kun mitalimahdollisuudet olivat menneet, hän ei halua hypätä sairaana lauantain finaalia. Hän ei ole pohjattoman pettynyt, vaikka viimeiset EM-kilpailut juniorina päättyvätkin turhan aikaisin, sillä katseet ovat jo avoimissa kolmen tähden kilpailuissa.
”Mä olen tyytyväinen viikkoon. Kaikkea voi tapahtua”, hän sanoo.

Torstaina ratkenneeseen junioreiden joukkuefinaaliin pääsi 10 maata 20 osallistuneesta. Suomi oli komeasti mukana, mutta joutui taipumaan sijalle 9. Suomen juniorijoukkueen loppupisteet olivat 43,50. Kultaa voittaneen Irlannin loppupisteet olivat 6,99. Hopealle ratsasti Alankomaat ja pronssille Belgia.
Aida Hämäläinen sai joskus liikaa kiihtyvällä Hurbyllä joukkuefinaaliradalta 16 virhepistettä. Veera Salminen ja Kandinsky hylättiin kolmoissarjalla, kun sisäänhyppy ei ollut optimaalinen, hevonen kielsi ja ratsastaja putosi. Sani Illi ei startannut enää hylkäykseen päättyneen ensimmäisen päivän jälkeen.
Nuorten ratsastajien ikäryhmä kilpaili toisen päivänsä 150 sentin korkeudella. Anni Hjerpe ja Callboy saivat kaksi pudotusta ja ratsukko jatkaa kilpailua 43. sijalta 11,91 virhepisteellä. Alina Salo ja Da Vinci 345 saivat 13 virhepistettä päivän radalta. Ratsukko on tällä hetkellä sijalla 55. ja jatkaa kilpailua kokonaispistein 19,59.