

Antti Ojanperällä on kovakuntoinen viisikko startissa ensi viikonloppuna Solvallassa. Elitloppet-lauantaina Ojanperän valmennettavista starttaavat Vänrikki ja ja Combat Fighter. Sunnuntaina menoluvan saavat Elitkampenissa mukana olevat Pro ja Stallone. Greensboro Zet päättää pihtiputaalaistallin viikonlopun Solvallassa.
Viime startissaan Porin Kultaloimessa toiseksi V.G. Voiton jälkeen sijoittunut Vänrikki on mukana lauantain kylmäverilähdössä. Valmentaja on tyytyväinen Santtu Raitalan ohjastaman oriin lähtörataan. Kaksikko kiihdyttää matkaan kakkosradalta.
”Vänrikki on parantanut kevään kuluessa todella paljon otteitaan”, Ojanperä kiittelee.
”Viimeksi se teki oikein hyvän esityksen V.G. Voiton voittamassa lähdössä. Vaikka Vänrikki ei ole hirveän nopea avaaja, se saa tuolta lähtöpaikalta hyvän juoksun. Sen pitäisi olla mukana kärkikamppailussa.”
Vänrikin voittosumma on noussut yli hopeadivisioonan rajan. Antti Ojanperän mukaan seitsemänvuotiaalla oriilla aiotaan olla mukana Teivon Kuninkuusraveissa.
”Onhan sinne vielä aikaa pari kuukautta, mutta jos hevonen vain on terve ja kunnossa, on melkein velvollisuus olla mukana suomenhevosten tärkeimmässä kilpailussa.”
Vänrikin tavoin toiseksi Porissa sijoittunut Combat Fighter on mukana Sweden Cupin karsinnassa. Kolme parasta selvittää tiensä myöhemmin samana päivänä 600 000 kruunun ykköspalkinnolla ajettavaan finaaliin.
Antti Ojanperä painottaa Combat Fighterin viihtyvän mailin matkalla.
”Viimeksi Porissa oli 2600 metrin matka, ja siihen nähden kakkostila oli oikein hyvä saavutus. Lähtöpaikka on lauantaina turhan ulkona. Ei finaalipaikka ole kuitenkaan ihan utopiaa”, hän summaa.
Sunnuntain Elitkampenissa Stallone sai sisäradan lähtöpaikan. Tallikaveri Pro kiihdyttää matkaan kuudennelta lähtöradalta. Stallone sijoittui lauantaina Kuopiossa kolmanneksi, Pro sen sijaan palaa Solvallaan pieneltä sairaustauolta.
Antti Ojanperä on tyytyväinen molempien vireeseen.
”Stallonen pitäisi parantaa Kuopiosta Solvallaan. Se oli Kuopiossa sellainen kuin odotinkin. Erkon Pokaalissa Prota vaivannut sairaus vaikuttaa olevan voitettu kanta. Se tuntui maanantain ajossa oikein hyvälle.”
Santtu Raitala ohjastaa Stallonea ja Pron ohjissa on Björn Goop. Antti Ojanperän mukaan kaksikko ovat kyvyiltään melko tasavertaiset, mutta Stallonen puolesta puhuu lähtöpaikka ja rutiini Elitkampenista.
”Pro laukkasi viime vuonna Elitkampenissa, mutta minusta se on kypsynyt kilpahevosena paljon viimeisen vuoden aikana”, Ojanperä kuvailee.
”Kuutosrata on Prolle ihan hyvä, sieltä sen pitäisi päästä varmemmin ravia matkaan. Stallonella on hyvä paikka ykkösradalla, mutta siinä on nopeita avaajia ulkopuolella, että miten sen kanssa sitten käy juoksunkulun suhteen.”

Vaikka Antti Ojanperä on tyytyväinen oman suomenhevoskaksikkonsa päivän vireeseen, ei Elitkampenin vuonna 2023 Evartilla voittanut valmentaja ole täysin tyytyväinen Elitkampenin osallistujalistaan.
Ojanperä muistuttaa, että miljoonan kruunun ykköspalkinto on suurin yksittäinen kylmäverisille maksettava ykköspalkinto, eikä parhaiden kylmäveristen ja suomenhevosten toivoisi jäävän kotitalliin.
”Kaikkien kynnelle kykenevien on lähdettävä reissuun”, Ojanperä linjaa.
”Loukkaantumisille ja sairastumisille ei voi mitään, mutta jos hevoset ovat kunnossa, niillä pitää uskaltaa ajaa kilpaa. Kun järjestäjät panostavat kisaan noin paljon, myös meidän hevosihmisten pitää osallistua talkoisiin omalta osaltamme. Itse olemme yrittäneet olla mukana Elitkampenissa aina, kun vaan on ollut siihen sopivia hevosia.”
Ennen Elitkampenia juostavassa ryhmälähdössä Iikka Nurmonen ajaa Greensboro Zetia. Viimeksi Vermossa hopeadivisioonan finaalin voittanut ruuna sai 15 hevosen ryhmälähtöön numeron 14. Valmentaja ei kuitenkaan tyrmää menestymismahdollisuuksia.
”Siinä on kuitenkin 2640 metrin matka. Eikä olla porukan keskellä, vaan pystytään pakittamaan melko suoraan parijonoon. Suotuisalla juoksunkululla Greensboro Zetkin voi olla yllättävän korkealla.”
Solvallan kilpailumatka ei ole kuitenkaan ainoa Ojanperän tallin kiintopiste tällä viikolla. Keskiviikkona Holcombe Zet starttaa Vermossa. Perjantaina Vieremällä kilpailee puolestaan viisi hevosta. Antti Ojanperä suuntaa Solvallaan vasta Vieremän jälkeen.
”Solvallan hevoset lähtevät perjantai-iltana kohti Ruotsia. Minä yritän päästä Ruotsin puolelle jossakin vaiheessa lauantaita.”
Vaikka Holcombe Zetiä ei nähty Solvallassa kilpailemassa, kiinnostavat Ruotsin kilpailut vastaisuudessa Antti Ojanperää. Hän on tyytyväinen voitolla Finlandia-lauantaina Suomen uransa avanneen oriin tilanteeseen.
”Kaikki on hyvin Vermon startin jälkeen. Mikäli ori on hyvä ensi keskiviikkona Vermossa, ajetaan seuraavaksi Bodenin Norrbottens Stora Pris kesäkuun toisena viikonloppuna”, Antti Ojanperä päättää.