• Kasvatustukien perusteet vahvistettiin – suomenhevostammoille lisärahaa

    Maa- ja metsätalousministeriö myönsi hevoskasvatuksen tukia vuodelle 2025 yhteensä kolme miljoonaa euroa.
    Suomenhevoskasvatusta ryyditetään tänä vuonna 400 000 euron lisätuella.
    Suomenhevoskasvatusta ryyditetään tänä vuonna 400 000 euron lisätuella. Kuva: Pirje Fager-Pintilä / Suomen Hippos
    MT Hevoset|Ravit
    10.6.202515:00
    Markku Lindström

    Kuluvan vuoden hevoskasvatuksen tuet on vahvistettu. Tukia maksetaan tälle vuodelle yhteensä kolme miljoonaa euroa.

    Valtiovarainvaliokunta päätti vuoden 2024 lopussa lisätä suomenhevoskasvatuksen tukirahoitusta 400 000 eurolla.

    “Eduskunnalle suomenhevosten ylimääräisen lisärahan perusteiksi ehdotettiin kaikille vuonna 2025 astutettaville suomenhevostammoille maksettavaa lisäpalkkiota. Tämä ei kuitenkaan valtiontukisäädösten mukaisesti ollut mahdollista, joten päädyimme ehdottamaan palkkion maksamista osana tammapalkkiojärjestelmää”, raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpää kertoo tiedotteessa.

    Ylimääräisen tammapalkkion tavoitteena on, että laadukkaita suomenhevostammoja käytettäisiin jalostuksessa. Tällä pyritään estämään suomenhevoskannan väheneminen.

    Samalla vahvistettiin myös tukien maksatusaikataulut. Kasvattajapalkkiot maksetaan Suomen Hippoksen kautta viikolla 24. Tammapalkkioiden sekä ylimääräisen tammapalkkion arvioitu maksuaika on marraskuussa 2025.

    Ylimääräisellä tammapalkkiolla on erilliset kriteerit. Juoksijahevosssuunnan tammojen on oltava Valio-palkittuja. Kaksikymmentä tammaa valitaan voittosumman mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Loput palkittavat tammat valitaan astutusvuoden jalostusindeksin perusteella.

    Lisäksi ratsuhevos-, työ- ja käyttöhevos- sekä pienhevossuunnille on omat kriteerinsä.

    Hippoksen tiedote

    Hevoskasvatuksen kasvatustuet vuodelle 2025

    Ravihevosten kasvattajapalkinnot 2 195 000 €

    Ratsuhevosten ja ponien kasvattajapalkinto 110 000 €

    Suomenratsujen kasvattajapalkinto 40 000 €

    Suomenhevosen monimuotoisuuden ylläpitäminen 5 000 €

    Tammapalkkiot 250 000 €

    Suomenhevosten ylimääräinen tammapalkkio 400 000 €

    Lisää aiheesta
    • Suomenhevoskasvatukseen myönnettiin loppuvuodesta erillinen 400 000 euron lisätuki.

      Hevoskasvatus | Hevoskasvatukseen jopa kolme miljoonaa euroa, suomenhevosille lisätuki

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hevoskasvatus
    Suomenhevonen
    Maa- ja metsätalousministeriö
    Suomen Hippos
    kasvatustuki
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle