
Ruotsin kärkivalmentajiin kuuluvan Joakim Lövgrenin kiista Skånen lääninhallituksen määräämästä ajovitsan käyttökiellosta sai päätöksen torstaina. Expressin ensimmäisenä uutisoima tapaus sai alkunsa viime vuoden huhtikuussa Jägersron raveissa. Lövgrenin ohjastamasta hevosesta Piccadilly löytyi ajovitsan käytöstä syntyneitä merkkejä. Lövgren määrättiin kymmenen vuorokauden ajokieltoon sekä maksamaan 4 000 kruunun suuruinen sakko.
Tapaus sai uuden käänteen kaksi kuukautta myöhemmin, kun Skånen lääninhallitus määräsi, että Lövgrenin pitää ajaa vuoden ajan ilman ajovitsaa. Lisäksi määrättiin 30 000 kruunun suuruinen uhkasakko jokaisesta kiellon rikkomuksesta.
Lövgren valitti tuomiostaan hallinto-oikeuteen. Valituksen aikana Lövgren sai käyttää ajovitsaa kilpailuissa. Kuluvan vuoden helmikuussa hallinto-oikeus hylkäsi valmentajan valituksen. Hän valitti asaista hovioikeuteen, joka nyt hyväksyi Lövgrenin valituksen.
Expressenin haastattelema Lövgren ei koe voittaneensa oikeustaistelua. Hän arvioi lääninhallituksen jatkavan ajovitsa-asian eteenpäin viemistä ylempään oikeusasteeseen.
”Minulla ei ole syytä juhlaan. Koko tapahtumaketju on surullinen”, Lövgren totesi Expressenille.
Lövgrenin mukaan useat asiantuntijat olivat jo etukäteen varmoja valituksen hyväksymisestä hovioikeudessa.
”En ollut yllättynyt valituksemme mennessä läpi. Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta lääninhallituksen käynnistäessä tämänkaltaisen prosessin raviurheilua kohtaan. Aiemmin he ovat keskittyneet lähinnä maaseudulla asuvien eläinten omistajien asioihin.”
Lövgrenin mukaan oikeusprosessi ei ole tuntunut raskaalle. Jo hyvin aikaisessa vaiheessa useampi oikeusoppinut korosti Lövgrenin tuomion olevan osa isompaa kokonaisuutta.
”Olen tuntenut oloni lähinnä pelinappulaksi pelilaudalla. Harmittaa lähinnä raviurheilun puolesta. Prosessin ei olisi tarvinnut mennä näin pitkälle.”