

Vuoden 2026 ensimmäinen kuukausi pistettiin pakettiin Kuopion Sorsasalon T75-kisoilla. Ohjastajista suurimmassa roolissa oli tuttuun tapaan Santtu Raitala, joka ohjasti neljä voittoa.
Kaikkiaan pihtiputaalainen narutteli tammikuun aikana huimasti 38 voittoa. Raitalan voittomäärä on tammikuun toiseksi suurin kautta aikojen. Enemmän ykkössijoja tammikuussa on ajanut vain Ari Moilanen, joka ohjasti vuoden 2002 tammikuussa 39 voittoa.
Lauantaina Raitalan voittoajokit olivat Matias Salon valmentama Star Photo S, Anne Kankaan tallin Grand Circuit, Timo Salmelan tallin Supreme Tarantella ja Tero Mäenpään valmentama Meleko Kommee.
Star Photo S vei ennen 75-kierrosta ravatun hopeadivisioonan. Santtu Raitala kiidätti Star Photo S:n johtopaikalle, jolta se piti suosikki Need’emin hallitusti takanaan.
T75-kierros alkoi Grand Circuitin komealla voitolla. Santtu Raitala pakitti ennakkosuosikilla alussa porukan perälle. Kun vauhti meni keulapäässä hölkäksi, Raitala käänsi Grand Circuitin toiselle ja ajoi johdossa ravanneen Com Rolfin rinnalle.
Hiljaisen avauskierroksen jälkeen vauhti kiihtyi kolmannella puolikkaalla, ja viimeisellä 500 metrillä tultiin isoa kovaa. Grand Circuit puristi 1.11-lopetuksessa pään mitalla ohi Com Rolfista. Rauhallisen alun jälkeen voittoajaksi riitti 16,4a.
Kisa oli Grand Circuitille toinen Suomessa. Ensimmäisessä kilpailussaan uudessa kotimaassaan Grand Circuit laukkasi alussa hylkäykseen, mutta sen valmentaja Anne Kangas huokui Kuopion ennakkokommenteissaan luottamusta suojattiinsa.
Viisivuotias Grand Circuit on mielenkiintoinen tulokas Suomen lähtöihin. Ruotsissa menestysvalmentaja Mattias Djusen talliyhtiön omistuksessa kilpailleella ruunalla on synnyinmaastaan 22 starttia, joista se on voittanut viisi ja ollut totossa puolissa kisoistaan.
Grand Circuitin omistaa Team Rane. Valmentaja Anne Kangas hankki Grand Circuitin marraskuun alussa Traveran nettihuutokaupasta 390 000 kruunun hinnalla.
Raitalan kolmas voitto tuli jättisuosikki Supreme Tarantellalla suoraviivaisesti keulasta.
Meleko Kommeen voitto sen sijaan tuli harvinaisen dramaattisten vaiheiden jälkeen. Pitkän kirin tehnyt ruuna oli voittokamppailussa toisella radalla, mutta ei kuitenkaan näyttänyt loppusuoralla voittajalta.
Pitkään kiinni ykkössijassa oli keulassa ravannut Cooleri, joka kuitenkin laukkasi muutamia kymmeniä metrejä ennen maalia. Sen jälkeen voittoon näytti tykittävän kolmatta edennyt Villihumu – joka sekin kuitenkin laukkasi vain vähän ennen maalia.
Kärkikolmikosta ravilla pysyi vain Meleko Kommee, joka näin vei voiton. Mikään tuuriykkönen sen voitto ei ollut, vaan Meleko Kommee rutisti pitkän kirinsä kunniakkaasti maaliin asti.
Raitalan ajokeista suurimpia etukäteissuosikkeja oli Mill Flash. Se kuitenkin laukkasi loppukaarteessa keulapaikalta, minkä jälkeen kenttä oli auki muille. Parhaiten tilaisuutensa hyödynsi Jarmo Saarelan ajama Huehuetenango, joka pääsi etenemään kärkeen Mill Flashin laukattua. Matti Riipinen on voittajan valmentaja.
Jarmo Saarelan toinen 75-voittaja oli Dimitri Palmroosin valmentama R.R. Bastian, joka tykitti keulassa ravanneen Fiorin takaa komeaan kirivoittoon.
Pronssidivisioonassa Ecstasy hyödynsi tammahyvityksen, jonka turvin lämminveritammat saavat kilpailla divisioonaa alempana kuin niiden voittosumma edellyttäisi. Veli-Pekka Toivanen ajoi Dimitri Hedmanin valmentaman Ecstasyn keulaan ensimmäisellä takasuoralla, eikä voittajasta ollut sen jälkeen epäselvyyttä.

Kylmäveristen ykkössarjassa tultiin maaliin komeassa rintamassa kuin Prix d’Ameriquessa konsanaan. Ykköseksi puristi Vänrikki, jolle Tino Keväänranta tarjosi millintarkat ajolinjat.
Kisaa vauhdittivat keulassa ravannut Rallan Ruhtinas ja sen rinnalla tahtia lyönyt Morison. Vänrikki matkasi Rallan Ruhtinaan takana ja pääsi sieltä toiselle radalle, kun Morison yllättäen laukkasi viimeisellä takasuoralla.
Vänrikki sai varsin nopeasti otteen keulahevosesta ja piti lopulta hallitusti pintansa, vaikka uhkaajia tuli leveällä rintamalla. Kukkarosuon Kurko puristi toiseksi ja Rallan Ruhtinas piti kolmanneksi.
Vänrikin valmentaja on Antti Ojanperä, jonka tallille ykkössija oli kauden ensimmäinen. Ohjastaja Tino Keväänrannalle voitto oli ensimmäinen Ojanperän valmennettavilla.