
Keski-Suomen Ravirata Oy:n hallitus on valinnut Ahti Ruoppilan yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Ruoppila seuraa tehtävässä Miika Lähdeniemeä, joka siirtyy Uuraisten kunnan talous- ja kehitysjohtajaksi.
Raviradan toimitusjohtajan hakuprosessi käynnistyi huhtikuussa, kun tieto Lähdeniemen siirtymisestä tuli julki. Raviratayhtiön hallituksen puheenjohtaja Tiina Eskonen kertoo, että tehtävään tuli runsaasti hakemuksia.
”Ruoppilan vahvuuksia ovat pitkä kokemus hevosalalta eri rooleissa, vahva alueellinen tuntemus ja strateginen osaaminen. Hän tuo mukanaan iän tuomaa kokemusta ravitalouden hoitoon ja kehitysideoita yhteistyökumppaneiden hankintaan”, Eskonen kertoo yhtiön tiedotteessa.
Ruoppila, 61, aloittaa uudessa tehtävässään heinäkuun aikana. Hän on aikaisemmin toiminut myös Keski-Suomen Ravirata Oy:n hallituksen puheenjohtajana.
Suuri yleisö tuntee Ruoppilan menestysravuri Issakan Valon omistajana. Ori sijoittui vuosi sitten Killerillä Kuninkuuskilpailun kolmanneksi.
Ruoppila kertoo, että hän haki toimitusjohtajan tehtävää rakkaudesta lajiin. Hän kertoo olleensa koko ikänsä raviurheilussa jollain tavalla mukana.
”Ensimmäinen työpaikkani oli 13-vuotiaana Killerin raviradalla lähettinä. Olen koko ikäni pyörinyt hevospiireissä sekä ratsu- että ravipuolella. Tykkään uusista haasteista. Koko ala tulee olemaan tulevat vuodet myllerryksessä, joten ajattelin oman kokemukseni ja verkostojeni olevan apuna”, Ruoppila kertoo MT Hevosille.
Ruoppila on viimeksi ollut SAK:n alue- ja järjestöasiantuntijana. Hän on aikaisemmin toiminut Suomen Hippoksen valtuuskunnassa sekä Veikkauksen hallintoneuvostossa.
”Olen miettinyt, mitä isona alkaisin tekemään. Tunsin, että tähän tehtävään vielä haluaisin. Olin hallituksen puheenjohtajana itse valitsemassa Miika Lähdeniemen edeltäjää.”
Raviratojen johtajilla on edessään monia haasteita. Päällimmäisenä asialistalla ovat tuleva vedonlyönnin lisenssimarkkina sekä toimintojen alueellinen keskittäminen.
”Olen kohtuullisen hyvin perillä tulevasta lisenssimuutoksesta. Lisenssimarkkina ei tule olemaan mikään kultakaivos ainakaan aluksi.”
”Pitkällä tähtäimellä on hyvä, että vihdoin on herätty valtakunnallisesti toimintojen keskitystarpeeseen. Raviratojen käyttöasteita pitää saada nostettua. Arvokkaat kiinteistöt ja ravintolafasiliteetit pitää saada tehokkaaseen käyttöön. Hevoskeskuksia pitää kehittää tapahtumakeskuksiksi.”
”Henkilökohtainen tavoitteeni on tehdä Killeristä jatkossa Suomen top kolmeen kuuluva rata.”
Ruoppila iloitsee, että Killerillä paikat ovat loistavassa kunnossa Kuninkuusravien jälkeen. Lisäksi maakunnan keskeinen sijainti ja hevosrikkaus ovat selkeitä etuja.
”Hallituksen kanssa katsotaan tietysti yhdessä raviradan strategia, mutta henkilökohtainen tavoitteeni on tehdä Killeristä jatkossa Suomen top kolmeen kuuluva rata.”
Ravipäivät ovat vähenemässä, ja Ruoppila ennustaa neuvottelujen ravipäivistä olevan hyvin tiukat. Silti tuore toimitusjohtaja tunnistaa alan realiteetit.
”Kyllä meidän pitää katsoa muutakin kuin omaa nurkkaa. Laji elää harrastajista. Pitää olla myös pieniä ratoja, mutta meillä ei ole varaa pitää tätä rataverkostoa yllä nykyisellä laajuudella. Vaikka radoille pitää saada uusia käyttötapoja, pitää silti mennä hevonen edellä.”
Vaikka Ruoppila tuntee hevospelit kuin omat taskunsa, ei raviurheilussa voi mennä pelkästään peli edellä.
”Hevonen on monelle hyvä sivuelinkeino ja joillekin myös pääelinkeino. Meidän pitää nostaa esille hevosiin liittyviä elämyksiä ja kokemuksia, kuten terapiatoimintaa ja tandemajoja.”
Entä mitä kuuluu Ruoppilan omistamalle Issakan Valolle?
”Hyvää kuuluu. Se on varmaankin ensi viikolla puolustamassa Jämsän Äijän ajon voittoa”, Ruoppila kertoo.