
Solvallassa ajettiin pyhänä huippuravit. Kaikki lähdöt olivat kolme- ja nelivuotiaiden tammojen sekä oriiden ja ruunien Breeders Crown-välieriä. Suomalaisten hevosten ja hevosihmisten menestyksessä ei ollut alkuun hurraamista, mutta Mika Forss ohjasti kaksi Uumajan Ingemar Hultqvistin hevosta välierävoittoihin iltapäivän kahdessa viimeisessä lähdössä.
Mika Forssin työssä kiitos seisoi siis lopussa. Kolmevuotiaalla ruuna Selmer I.H.:lla on vähän kokemusta ikäluokan kovimpien kohtaamisesta, mutta se jyräsi siitä huolimatta kuolemanpaikaltakin ykköseksi ohi keulassa menneen Petri Puron valmentaman ja Peter Ingvesin ohjastaman Da Pepperboyn, joka lopulta laukkasi. Nelivuotiaiden tammojen versiossa saman tallin Eva I.H.:n juoksupaikka oli sama, samoin lopputulos. Kaikkien välierien ykköspalkinto oli 100000 kruunua.
Iltapäivä alkoi pääosin pettymyksillä suomalaistammojen osalta. Parhaiten kiri kolmevuotiaiden välierässä Markku Niemisen tallin Callela Lisbeth Jorma Kontion kannustamana. Se starttasi takarivistä numerolla 11, ja ratkaisuvaiheessa ei ollut asiaa ohi suosikkien keulassa juosseen Dibaban ja kaukaa takaa kirineen Run Chica Runin. Jälkimmäinen tuli valmentajansa Peter Untersteinerin kannustamana myös takarivistä startanneena ulkoratoja viimeisen kierroksen 1.10,3, joten sitä seuranneen Callela Lisbethinkin piti tulla kovaa. Callela Lisbethkin lunasti finaalipaikan kolmossijallaan, sillä neljä parasta pääsi jatkoon.
Berghin valmennettava Diamanten ei ollut ilmoitettu ikäluokkansa Derbyyn, mutta muita Pohjoismaiden ja Euroopan kisoja se on keräillyt vyölleen kiitettävästi ja pysynyt iskussa läpi kauden upeasti. Välierävoitto irtosi hyvin rutiinivoitolla keulapaikalta kilometriajalla 12,7 2140 metrin matkalla. Esimerkiksi Ruotsin Derbyn suosikeihin kuulunut Adrian Kolgjinin ohjastama Rajesh Face meni paljon kovempaa, kilometriajassa 11,7, vaikka ravasi johtaneen suosikin Deimos Racingin rinnalla.
Johan Untersteinerin tallin Cyber Lane oli puolestaan Derbyssä ja vei sen keulasta monen yllätykseksi. Keulasta se nappasi myös Breeders-välierän ja on Diamantenin ja Rajesh Facen ohella suosikki nelivuotiaiden oriiden ja ruunien finaaliin. Se ja kolme muuta loppukisaa ajetaan sunnuntaina ensi kuun 12. päivä Eskilstunassa 800000 kruunun ykköspalkinnoista, ja ns. premiechansatut hevoset taistelevat noista tuplana.
Solvallan iltapäivän ensimmäisessä lähdössä kolmevuotiaiden tammojen välierässä oli paha vaaratilanne, kun Johnny Takterin ohjastama Timo Nurmoksen tallin Hevin Boko näytti tv-kuvissa alkavan potkia kuskiaan. Tamma oli menossa keulaan ensimmäisessä kaarteessa, kun se laukkasi. Johnny Takter sai pienen osuman, poistui kärryiltä ja lähtö keskeytettiin. Takterille ei ensimmäisen kommenttinsa perusteella käynyt pahasti, ja hän ilmoitti heti ajavansa seuraavat ohjastukset normaalisti. Hevin Boko koitti hypätä kärryt perässä yleisöalueen aidan yli, mutta jäi mahastaan kiinni aidalle. Kärryt riisuttiin ja hevonen saatiin pois jumistaan suhteellisen pian. Hevonen näytti myös voivan olosuhteisiin nähden hyvin kävellessään tallialueelle.
Pääset tästä katsomaan Solvallan 75-kohteet videolta.
Tästä pääset puolestaan pyhän Breeders Crown-välierien tuloksiin.
Tässä finaalien ratajärjestykset:
Kilpailtava matka: 2.140 m auto
Ykköspalkinnot: 800.000 krunua
Hevonen (isäori) - valmentaja
Nelivuotiaat oriit ja ruunat
Nelivuotiaat tammat
Kolmevuotiaat oriit ja ruunat
Kolmevuotiaat tammat