• Tammahuippua kolkutteleva True Devotion vaihtoi tallia ‒ ”Turha luulotella, että True Devotionia Pekan jäljiltä paremmaksi saisi ainakaan treenaamalla”

    Nuolennopea True Devotion on siirtynyt Pekka Korvelta Jussi Suomisen muonavahvuuteen.
    True Devotion on voittanut kahdesti Vermon Tammatähden ja jättänyt molemmilla kerroilla taakseen sukupuolensa Suomen parhaita nimiä.
    True Devotion on voittanut kahdesti Vermon Tammatähden ja jättänyt molemmilla kerroilla taakseen sukupuolensa Suomen parhaita nimiä. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    6.6.202209:30
    Antti Pylkkänen

    Urallaan yli 74 000 euroa ansainnut True Devotion on muuttanut Jussi Suomisen valmennukseen. Tamman edellinen treenari oli Pekka Korpi, jonka leirissä True Devotion kortteerasi vajaan vuoden. Sinä aikana Maharajahin tytär valloitti kahdesti Vermon ja lähestyi maan tammahuippua.

    Seitsemänvuotias True Devotion on kilpaillut urallaan 69 kertaa. Statistiikka kirjataan numeroin: 8-5-10. Suomeen Melissa Blomeruksen ja Kevin Hedmanin omistama, Ruotsissa syntynyt tamma muutti syksyllä 2020.

    True Devotion oli ilmoitettu keskiviikoksi Vermon Tammatähteen, mutta kisa jää välistä.

    ”Korven Hannu-Pekka oli ehtinyt ilmoittaa tamman starttiin, mutta ei ajeta tuota kisaa. Aika pian kuitenkin startataan. Tamma saapui tänne valmiissa vireessä ja hienossa kunnossa. True Devotion tuli heti viime kisansa jälkeen”, Jussi Suominen lausuu.

    True Devotionin tuorein startti on viime keskiviikolta Vermosta. Tamma sijoittui Piteraqin, Unique Creationin ja The Duden jälkeen neljänneksi.

    ”Kyseessä on tosi mielenkiintoinen hevonen ja hyvä kilpailija. Turha luulotella, että True Devotionia Pekan jäljiltä paremmaksi saisi ainakaan treenaamalla, mutta kunpa hevonen pysyisi edes tuollaisena. Monesti paikanvaihdos saattaa virkistää kokeneempaa hevosta”, Suominen miettii.

    Elimäkeläisen tallin tähti on tänä vuonna ollut Veeran Poika. Suominen sanoo, että oria hoidettiin viime kisan jälkeen, ja Veeran Poika nähdään seuraavan kerran tositoimissa ensi viikon lauantaina Kouvolan Kymi GP-päivänä.

    ”Kouvolasta edetään sitten kohti Suur-Hollolaa. Siitä tulikin tosi hieno lähtö”, Suominen ylistää suoraan finaalina 3. heinäkuuta ravattavaa kisaa.

    Jussi Suominen ottaa vetovastuun True Devotionin valmennuksesta. Suomisen tallin suomenhevostykki Veeran Poika tähyilee kohti kesän kovimpia lähtöjä.
    Jussi Suominen ottaa vetovastuun True Devotionin valmennuksesta. Suomisen tallin suomenhevostykki Veeran Poika tähyilee kohti kesän kovimpia lähtöjä. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    Artikkelin aiheet
    True Devotion
    raviurheilu
    valmennusvaihdos
    Jussi Suominen
    Pekka Korpi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle