• Kesän rippikoulusta talven menestyjäksi

    Ellin Sisu isännöi suomenhevosten ykkössarjaa Oulussa.
    Ellin Sisu isännöi suomenhevosten ykkössarjaa Oulussa. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    8.12.201817:27
    MT toimitus

    OULU. Kesäkuukaudet siitoshommiin ja uimiseen keskittynyt Ellin Sisu on aloittanut talvikautensa vakuuttavasti.

    Oulun Valiodivisioonassa voitto ratkesi käytännössä jo lähtökiihdytyksessä, kun Henri Bollströmin ajama Ellin Sisu singahti keulaan Polaran ohitse ja sai säädellä tempon mieleisekseen. Loppusuoralla Ellin Sisu irrotteli helposti ykköseksi ja ulkoa vahvasti kirinyt Josveis ehti kakkoseksi Polaran ohitse.

    Ellin Sisu juoksi keväällä kaksi starttia, mutta huhtikuun Satakunta Seniorissa tuli hylkäys liioista laukoista. Sen jälkeen valmentaja Pauli Raivio vihelsi pelin poikki, ja ori palasi kilparadoille vasta lokakuussa. Nyt talvikausi on sisältänyt neljä kisaa, joista on tullut kolme voittoa.

    "Se sai kesällä uintia ja morsiamia, tuli ikään kuin rippikoulu käytyä", Raivio naurahti. "Porissa tuli laukkoja ja siitä asiasta jäi outo maku, joten katsoin parhaaksi jättää kilpailemiset tauolle. Paljon se on miehistynyt ja totta kai siihen ikä auttaa. Ajo-ominaisuudetkin ovat parantuneet."

    Lähijärveä on suunniteltu treenipaikaksi myös talvella, kunhan jäätilanne paranee.

    "Kahluuttamisesta Ellin Sisu silmin nähden nauttii ja nyt on odoteltu, että pääsisi jäälle ajamaan. Se tykkää, kun on isot aukeat. Silloin hevonen on rauhallisempi. Nyt vain järvi lainehtii vielä tänä päivänä."

    Seuraavaksi Ellin Sisu kilpailee kahden viikon päästä Teivossa. Tallin toinen suomenhevostähti Tähen Toivomus palaa kilparadoille vielä lumikelien aikaan, joten Hankasalmen menestystallista voi riittää kilpakalustoa koko talven ajaksi suomenhevosten ykkössarjoihin.

    "Sehän on vain hyvä tilanne, kun ei tarvitse samalla hevosella ajaa joka viikko. Totta kai mielellään ei ajaisi samoissa lähdöissä ainakaan montaa kertaa. Katsellaan miten sarjat passaavat, mutta Toivomuksen on määrä tulla starttiin viimeistään helmikuussa", Raivio suunnitteli.

    Pauli Raivio iloitsi voitosta yhdessä omistajaporukkaan kuuluvan Unto Variksen kanssa. Kuva: Anu Leppänen
    Pauli Raivio iloitsi voitosta yhdessä omistajaporukkaan kuuluvan Unto Variksen kanssa. Kuva: Anu Leppänen 
    Terho Rautiaisen ajama ja valmentama Kukan Tutu hallitsi viiden hevosen mittelöksi kutistunutta kisaa. Kuva: Anu Leppänen
    Terho Rautiaisen ajama ja valmentama Kukan Tutu hallitsi viiden hevosen mittelöksi kutistunutta kisaa. Kuva: Anu Leppänen 
    Iikka Nurmonen ajoi isänsä Ossin valmentamalla Roberto Diverillä määrätietoisesti eteenpäin jo ensimmäisellä takasuoralla ja keulaan päästyään viisivuotias oli suvereeni. Kuva: Anu Leppänen
    Iikka Nurmonen ajoi isänsä Ossin valmentamalla Roberto Diverillä määrätietoisesti eteenpäin jo ensimmäisellä takasuoralla ja keulaan päästyään viisivuotias oli suvereeni. Kuva: Anu Leppänen 
    Kiuruveden hevosten kaksinkamppailu: Ville Pohjola kannusti Lea Sinkkosen valmentaman Vincent Laxin ohi Jullen Ekosta. Kuva: Anu Leppänen
    Kiuruveden hevosten kaksinkamppailu: Ville Pohjola kannusti Lea Sinkkosen valmentaman Vincent Laxin ohi Jullen Ekosta. Kuva: Anu Leppänen 
    Jukka-Pekka Niskasen ajama ja Sonja Piiroisen valmentama Blue Moon Stella runnoi johtavan rinnalta rehdisti ykköseksi päivän avauslähdössä. Kuva: Anu Leppänen
    Jukka-Pekka Niskasen ajama ja Sonja Piiroisen valmentama Blue Moon Stella runnoi johtavan rinnalta rehdisti ykköseksi päivän avauslähdössä. Kuva: Anu Leppänen 
    Artikkelin aiheet
    ravikilpailu
    suomenhevonen
    Oulu
    talvikausi
    valmentaja Pauli Raivio
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle