• Tupamäki voi "olosuhteisiin nähden hyvin"

    Risto Tupamäki teki rajun ilmalennon Killerin Tammaderbyssä, kun Ponutella meni aidasta läpi yleisöalueen puolelle. Arkistokuva.
    Risto Tupamäki teki rajun ilmalennon Killerin Tammaderbyssä, kun Ponutella meni aidasta läpi yleisöalueen puolelle. Arkistokuva. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset
    21.11.201714:46
    MT toimitus

    Risto Tupamäki koki kovia lauantain suomenhevosten Tammaderbyn alkumetreillä. Keski-Suomen suomenhevostaituri lensi Ponutellan kärryiltä rajusti, ja solisluunsa murtui. Lomaa on luvassa ainakin kolmisen viikkoa.

    Tupamäki, 60, lähestyy urallaan 2000 voiton rajaa. Kasassa on Hippoksen tiedoissa 1938 ykköstä. Lauantain tapaus oli pahimpia Petäjäveden miehen uralla, mutta myös onnea taisi kaikesta huolimatta olla mukana kuvassa. Lähtö keskeytettiin alkumetreillä tapahtuneen onnettomuuden vuoksi ja ajettiin myöhemmin uudella alulla. Tupamäen käsi on nyt kantositeessä, mutta olo miehen itsensä mukaan aivan hyvä.

    "Silminnäkijöiden mukaan lensin korkealla", Tupamäki kertaa kauhunhetkiään.

    "Kaikki tapahtui niin nopeasti, että oma mielikuva on aika epämääräinen. Kärryt toimivat vähän kuin katapultti. Tai efekti oli kuin olisi törmännyt autolla muuriin ilman turvavyötä. Tuohon kaikkeen nähden selvisimme ilmeisesti kuitenkin vähällä, sekä hevonen että minä. Lomaa on luvassa kolmisen viikkoa. Täytyy vielä pitää huolta, että vamma lähtee paranemaan oikealla tavalla, terveys on tietenkin kaikkea muuta tärkeämpää. Katsotaan joutuuko olkapäätä vielä kuvaamaan tai leikkaamaankin, vai selviääkö tällä?"

    Näin rajulta näytti Ponutellan ja Risto Tupamäen rytäkkä marraskuun 18. päivä Killerillä. Kuva: Anu Leppänen
    Näin rajulta näytti Ponutellan ja Risto Tupamäen rytäkkä marraskuun 18. päivä Killerillä. Kuva: Anu Leppänen Kuva: Anu Leppänen
    Artikkelin aiheet
    Risto Tupamäki
    ravit
    onnettomuus
    Tammaderby
    Ponutella
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle