Seppo Vaakanainen lämmityksessä I Am Legendillä Lieksan raveissa. Kuva: Terhi Torikka
Seppo, 79, ajaa yhä uskollisesti kilpaa valmentamillaan hevosilla – ”Enää ei ole suuret haaveet”
Seppo Vaakanainen ajoi kilpaa jo Lieksan radan ensimmäisissä raveissa vuonna 1966. Tämän illan kokemus on silti hänellekin uusi.Tilaajalle
Seppo Vaakanainen ajaa tänään Lieksan raveissa valmennettavillaan Fortunate Onella ja I Am Legendillä. Kuva: Ville Toivonen60 vuotta.
Niin kauan siitä on, kun Seppo Vaakanainen ajoi ensimmäisen kerran kilpaa Lieksan raviradalla.
Kyseessä olivat radan avajaiskilpailut keväällä 1966. Vaakanainen, tuolloin 19 vuotta, ajoi perheen kotikasvatilla, ori Ero-Vilalla.
”On sitä kuule vettä virrannut Lieksanjoessa sen jälkeen paljon”, Vaakanainen, 79, huokaa.
Sitä Vaakanainen ei ulkoa muista, miten hän Ero-Vilalla pärjäsi. Mutta ei hätää: tieto löytyy pahvikantisesta kilpailukirjasta, jonka Vaakanainen kaivaa esiin piirongin laatikosta.
”Löytyi helposti. Tuossa on suku ja sääty, sitten Joensuu, Joensuu, Joensuu… Pitäisi lukea Pielisjärven Hevosystäväin seura”, hän tuumailee ääneen.
”No niin, tuossa. 27. maaliskuuta 1966. Ero-Vila on ollut kolmas maalissa ja tiliä on pätkähtänyt kaikki kymmenen markkaa! Aika on 3.41 minuuttia. Mutta mikä on matka?” Vaakanainen etsii.
Sitten seuraa ihmetyksen aihe.
”Lippulähetys se oli, mutta onko voinut olla niin, että tasoitukset on jaettu metrin tarkkuudella? Kun ihan selvästi tuo viimeinen numero on kolmonen”, hän miettii.
”Olisiko se matka sitten ollut 2023 metriä?”
Sovitaan näin. Hyvän tarinan kannalta on jopa suotavaa, että siihen jää joitakin tarkkojen faktojen mentäviä aukkoja.
Vaakanaisen perheessä raviurheiluinnostus oli lähtöisin Sepon kymmenen vuotta vanhemmasta veljestä, jo edesmenneestä Eskosta.
”Esko oli silloin kovasti innostunut ja sai isän houkuteltua niin, että ostaisi sellaisen tamman, jolla pääsisi kilvanajoon. Niin meille ostettiin tamma Raisa. Sillä raviurheilu tässä suvussa aloitettiin”, Vaakanainen kertoo.
Raisa ei osoittautunut kummoiseksi kilpahevoseksi, mutta sille päätettiin teettää varsa.
”Esko astutti Raisan moninkertaisella ravikuninkaalla Ero-Lohkolla. Siitä syntyi Ero-Vila, ensimmäinen kotikasvattimme. Siitä tuli sellainen pikkujuoksija”, Vaakanainen kertoo.
1960-luvun lopulla Suomeen alettiin tuoda silloisesta Neuvostoliitosta lämminverihevosia.
”Mekin iskimme siihen buumiin vuonna 1970. Ostimme Marusja-nimisen tamman, joka oli kantavana Otval-nimisestä oriista. Tamma ehti olla meillä viikon, kun syntyi tammavarsa. Hyvä varsa olikin, Suomen ennätys -tamma Mariza”, Vaakanainen tarinoi.
”Se oli aikansa hyvä hevonen ja nosti meidät otsikoihin. Mariza juoksi Mikkelissä 15,6, joka oli siihen aikaan Suomessa syntyneiden tammojen Suomen ennätys. Siitä alkoi meillä lämminveristen historia.”
Mariza kilpaili 110 kertaa, voitti 35 kertaa ja tienasi palkintorahoja nykyeuroiksi muutettuna noin kymppitonnin. Marizan uralle mahtuu myös mielenkiintoinen titteli.
”Vuonna 1974 Porissa oli naisohjastajien Euroopan mestaruus -kilpailut. Hollantilainen rouva, jonka nimeä en muista, oli ensin toinen suomenhevosella ja voitti sitten Marizalla lämminverilähdön. Hän voitti myös Euroopan mestaruuden.”
”Sekin on nähty, kun meidän hevosemme ansiosta on nostettu Hollannin lippu salkoon ja soitettu kansallislaulu.”
”Sekin on nähty, kun meidän hevosemme ansiosta on nostettu Hollannin lippu salkoon ja soitettu kansallislaulu. Silloin en oikein osannut arvostaa voittoa, mutta myöhemmin arvostus siitä tittelistä on noussut. Onhan tuollainen ainutlaatuinen tilaisuus harrastajalle”, Vaakanainen sanoo.
Mariza juoksi viimeisen kerran kilpaa vuonna 1978. Siitä meni 24 vuotta, kunnes tärähti jättipotti. Tai siis syntyi Vaakanaisen elämän hevonen.
Cover Capital (Capital Star–Do Much–Duran Hanover) syntyi vuonna 2002 ja kilpaili vuosina 2006–2014 yhteensä 187 kertaa. Voittoja tuli hurjat 56, totosijoja 116 ja palkintorahoja vähän yli 120 tuhatta euroa.
”Se syntyi ihmisen palvelijaksi, oli luonteeltaan erittäin palvelualtis. Ja idioottivarma ravuri: se ei laukannut eläissään montaa kertaa. Se oli huippuhyväajoinen ja kuunteli aina kuskia. Siitä ei voi oikein muuta sanoa”, Vaakanainen kertoo.
”Kaikilla hevosilla on rajansa, mutta siihen aikaan Cover Capital oli täällä Pohjois-Karjalassa huomattavan hyvä hevonen. Elämäni hevonen”, Vaakanainen sanoo.
Cover Capital oli Seppo Vaakanaisen elämän hevonen. Se ansaitsi palkintorahoja yli 120000 euroa. Kuva: Ville ToivonenCapitalin jälkeen Vaakanaisella on ollut vielä muutamia omia kasvatteja.
”Mutta melko arkisia. Nyt olen tehnyt joitakin heräteostoja, kun joku on tarjonnut hevosia. Niillä on pyöritty pienessä mitassa täällä kotipaikkakunnilla, eli lähinnä Joensuussa, Lieksassa ja Kajaanissa.”
”Minullehan on tätä ikää tullut aika kunnioitettavasti. Toiminta on mennyt pieneksi, mutta pitää muistella entisiä”, Vaakanainen naurahtaa.
Tosiaan. Ikää Vaakanaisella on 79 vuotta, ja edelleen mies ajaa kilpaa. Kuten on ajanut joka vuosi jo 60 vuoden ajan.
Viime vuonna Vaakanainen ajoi kymmenessä lähdössä omistamillaan ja valmentamillaan ruunilla Fortunate One (Jontte Boy) ja I Am Legend (S.J.’s Photo). Nämä ovat tulessa myös tänään Lieksan kesän ensimmäisissä raveissa.
Seppo Vaakanainen on ajanut kilpaa jo 60 vuoden ajan. Kuva: Emmi HälväI Am Legend on startannut tänä vuonna kerran, vappupäivänä Joensuussa sijoittuen kolmanneksi. Fortunate Onelle startti on tämän vuoden ensimmäinen ja vasta uran kolmas. I Am Legendillä Vaakanainen ajoi viime vuonna kahdeksan starttia, joista neljä päättyi kolmossijaan.
”Tiedät, mitä tarkoittaa u-käännös. Sitä ei ole tarvinnut tehdä aikoihin. Mutta vielä jännityksellä odotetaan, tuleeko sellainen lähtö, että voittaisi suorastaan”, Vaakanainen sanoo.
”Enää ei ole suuret haaveet, eikä ole koskaan olleetkaan. Yritetään nyt jaksaa vielä harrastaa. Reviirit pienenee ja kilometrit ravireissuilla tulee yhä pidemmiksi. Mutta saattaa sieltä joku päivä tulla vaikka voittokin, kun jaksaa odottaa”, Vaakanainen miettii.
”Enää ei ole suuret haaveet, eikä ole koskaan olleetkaan. Yritetään nyt jaksaa vielä harrastaa. Reviirit pienenee ja kilometrit ravireissuilla tulee yhä pidemmiksi.”
Hän ei kuitenkaan odota, että se päivä olisi tänään.
”Voittoa ei uskalla odottaa, mutta ollaan mukana. Toivottavasti ruunat olisivat parhaassa tapauksessa jopa totossa. Jos olisi korotetulla rahalla, neljän sakissa, se olisi jo hyvä tästä kotoa käsin. Jos siinä sakissa ollaan, ei masennuta.”
Sen sijaan raviurheilun tilanne Pohjois-Karjalassa ja koko Suomessakin hieman masentaa Vaakanaista.
”Eihän nämä parhaita aikoja ole missään nimessä. Täälläkin on vain kaksi ravipäivää ja nyt nämä ylimääräiset Kajaanista siirretyt ravit. Valitettavasti väki vähenee ja homma hiljenee”, Vaakanainen miettii.
”Aina vaan sinnikkäästi joitakin uusiakin harrastajia tulee. Mutta minun ikäisiäni tahtoo mennä poistolistalle enemmän kuin tulee uusia nuoria. Se on huono kierre.”
Seppo Vaakanainen kaipaa lajin pariin lisää nuoria tekijöitä. Kuva: Emmi HälväSitten hän sanoo, ettei saa maalata piruja seinille.
”Uusia tulee, vaikka enemmänkin kaipaisi. Mutta kun ravipäiviä vähennetään, kuka lähtee talvella 200 kilometrin päähän Kuopioon koelähtöön? Kyllä se vähän luonnetta kysyy”, Vaakanainen tietää.
Sitä, luonnetta, hänellä on riittänyt, kun on 1960-luvulta asti ajanut kilpaa ja 1970-luvulta asti pitänyt kotitilaa ja kasvattanut hevosia. Vuonna 2016 Vaakanainen palkittiin Pohjois-Karjalan ravigaalassa elämäntyöpalkinnolla.
”Muut sisarukset lähtivät maailmalle, mutta minä jäin tänne pikkukylälle. Lieksan cityynkin on matkaa 40 kilometriä”, Vaakanainen kertoo.
Mutta tänään on taas juhlapäivä, ravipäivä. Ensimmäisen kerran radan 60-vuotisessa historiassa Lieksassa ajetaan päivän niin sanotut profiiliravit, vieläpä päivän ainoat ravit.
”Eihän tällaista ole täällä ennen koettu.”
Yksi uusi kokemus mittavaan elämäntyöhön sekin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
