• Nuorisogaala lauantaina Kouvolassa – näkyy myös netissä

    Nuorisogaalassa palkitaan viime vuoden menestyneimpiä ponitoimijoita. Tilaisuutta on mahdollista seurata myös live-lähetyksenä.
    Toissa vuoden nuorisogaala järjestettiin Mikkelissä.
    Toissa vuoden nuorisogaala järjestettiin Mikkelissä. Kuva: Elli Pölhö / Suomen Hippos
    MT Hevoset|Ravit
    7.3.202517:00
    Kaj Närhinen

    Kouvolan raviradalla järjestetään lauantai-iltana vuosittainen nuorisogaala. Tilaisuudessa palkitaan tuttuun tapaan edellisen ravivuoden ansioituneimpia raviponeja, poniraviurheilijoita sekä nuorisotoimijoita. Viime vuonna nuorisogaala järjestettiin Lappeenrannassa.

    Suomen Hippoksen nuoriso ja harrastustoiminnan koordinaattorin Johanna Pökän mukaan nuorisogaalan paikkakunta vaihtuu vuosittain.

    ”Jokunen vuosi sitten nuorisogaala järjestettiin esimerkiksi Torniossa. Nyt Kouvola ilmaisi halukkuutensa järjestää nuorisogaalan”, Johanna Pökkä kertoo.

    Nuorisogaalasta on muodostunut tärkeä kiintopiste suomalaisille poniharrastajille. Johanna Pökän mukaan tänä vuonna nuorisogaalaan on ilmoittautunut noin 100 henkeä.

    ”Poniaktiiveille tämä on yhtä tärkeä tapahtuma kuin hevosgaala hevosten puolella. Tämä on sekä palkitsemistilaisuus että sosiaalinen tapahtuma. Nuoret tapaavat tuttujaan, mutta ollaan vähän eri puitteissa kuin poniraveissa.”

    Nuorisogaalaa voi seurata suorana Youtuben kautta. Gaala alkaa klo 18, mutta live-lähetys käynnistyy klo 19.

    ”Palkitsemiset alkavat pian klo 19 jälkeen. Eli aloitellaan lähetys samoihin aikoihin.”

    Linkki nuorisogaalan live-lähetykseen

    Lisää aiheesta
    • Ronja Grönman ja Pikku Humanteri tuoreina Suomen mestareina.

      Ravit | ”Se lukee mun ajatuksia ja mä luen sen ajatuksia” − Pikku Humanteri ja Kattedals Isse ponien Suomen mestareita

    • Suomen mestaruuden voitto toi Elli-Noora Romppasen tunteet pintaan. Kattedals Isse sai voittajaseremonioissa ansaitut pusut.

      Ravit | Uran 200. startti toi Elli-Noora Romppaselle ensimmäisen Suomen mestaruuden – viikonloppuna tavoitteena poniruhtinas-kisan voitto

    • Kerttu Makkonen sai tuulettaa Euforian kolmatta montén SM-titteliä.

      Ravit | Euforia ponien ylivoimainen Suomen mestari

    Artikkelin aiheet
    nuorisogaala
    Kouvola
    poniraviurheilu
    Suomen Hippos
    tapahtuma
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle