
Okeroisten tallin omistajat Suzanni Bebek ja Jyrki Helminen ovat alusta lähtien hoitaneet koko yrityksen kahdestaan. Apuna on ainoastaan maatalouslomittaja ja toisinaan opiskelijoita.
”Tätä työtä ei jaksa tehdä, jos ei ole positiivinen ja optimistinen. Jykä on se, joka jaksaa ideoida ja kantaa eteenpäin”, Bebek sanoo.
Omaan maalaisjärkeensä turvautuen pariskunta on rakentanut Okeroisten kulttuurimaisemaan hevosten ehdoilla toimivan kokonaisuuden.
”Periaate on ollut se, että kaikki on hallittavissa, olipa kyse ratsastusalueista, logistiikasta, siivouksesta tai muista päivittäistoiminnoista”, Helminen kertoo.
Okeroisten isossa pihatossa hevosilla on lämmin makuuhalli ja pitkä olkikatos, jossa lauma mielellään pötköttelee. Pihattohevoset saavat neljä kertaa päivässä heinät pitkään, katettuun ruokintakatokseen. Pikkupihatoissa on heinäautomaatit ja kaikilla hevosilla lämmitetyt vesiautomaatit. Vain kolme tilan hevosista viettää yönsä karsinoissa.
”Me ei olla enää nuoria ja minua pessimistinä jännittää, pysytäänkö me terveinä. Meillä ei ole omia lapsia eikä yritykselle jatkajaa”, Bebek sanoo.
Hän toteaa, että tila tulee myyntiin ennemmin tai myöhemmin.
”Tämä on meidän elämäntyömme ja luopuminen tulee olemaan jonain päivänä henkisesti todella vaikeaa. Mutta se on pakko tehdä.”