• Pertti Puikkonen yllätettiin arvokkaalla huomionosoituksella – onnittelijoita on riittänyt ympäri maailman

    Raviurheilun korkeimmalla huomionosoituksella palkittu valmentaja jatkaa työtä hevosten parissa yhtä suurella innolla kuin ennenkin.
    Tilaajalle
    Ravigaala huipentui Pertti Puikkosen yllätyspalkitsemiseen.
    Ravigaala huipentui Pertti Puikkosen yllätyspalkitsemiseen. Kuva: Joel Nykänen / Ruska Media
    MT Hevoset|Ravit
    20.1.202514:04
    Kaj Närhinen

    Lauantaina Tampereella järjestetty Ravigaala päättyi yllätyspalkitsemiseen. Pitkän linjan ravivalmentaja Pertti Puikkonen sai raviurheilijan kultaisen ansiomerkin, jollainen on ennen häntä luovutettu vain kahdelletoista henkilölle. Raviurheilijan kultainen ansiomerkki on arvokkain lajin parissa jaettava huomionosoitus.

    Pertti Puikkonen kertoo yllättyneensä saamastaan ansiomerkistä. Valmentaja ei ollut alun perin menossa gaalaan, mutta hänen tyttärensä Bea-Maria Puikkonen sai houkuteltua isänsä paikalle.

    ”Hän pyysi minut gaalaan, oli kuulemma varannut huoneen ja kaikki. Minun oli hänen mukaansa tultava paikan päälle, mutta en minä vielä silloin ajatellut mitään palkitsemista”, Pete kertaa.

    Gaalan juontajan Lauri Hyvösen viime viikolla soittama puhelu sai Puikkosen hieman pohtimaan tulevaa.

    ”Lauri kyseli minulta urani viittä parasta hevosta, ja pohdin, että liittyyköhän tämä jollakin tapaa gaalaan. Mutta ei minulle tullut silloinkaan mieleen raviurheilijan kultainen ansiomerkki. Pääsin todella kovaan joukkoon, kun katsoo ketkä tuon merkin ovat aiemmin saaneet.”

    Supertamma I.P. Vipotiina on Pertti Puikkosen elämän hevonen. Kuvassa se voittaa vuoden 2009 Suurmestaruuden edelleen voimassa olevalla tammojen SE-ajalla 20,2a.
    Supertamma I.P. Vipotiina on Pertti Puikkosen elämän hevonen. Kuvassa se voittaa vuoden 2009 Suurmestaruuden edelleen voimassa olevalla tammojen SE-ajalla 20,2a. Kuva: Ville Toivonen

    Joulukuussa 70 vuotta täyttänyt Puikkonen on lajipiireissä arvostettu ja pidetty henkilö.

    ”Onnitteluiden määrästä olen otettu. Niitä on tullut Amerikkaa ja Teneriffaa myöten”, hän kiittelee.

    Suomen Hippoksen Heppa-järjestelmä näyttää Puikkosen uran voittomääräksi 3199 ykkössijaa.

    ”Minun mielestäni siitä puuttuu alkuvuosilta jonkin verran voittoja. Voittomäärä on minusta lähempänä 3500 voittoa kuin 3000 voittoa”, Puikkonen arvioi.

    Pertti Puikkosen pitkälle uralle on osunut monia merkkihevosia, mutta kaikkein suurimmat meriittinsä hän on ajanut I.P. Vipotiinalla. Kaikkien aikojen eniten ansainnut ja myös nopein suomenhevostamma voitti Puikkosen tallista ravikuningattaren tittelin vuosina 2009, 2010 ja 2011.

    ”Mutta on siellä paljon muitakin hienoja voittoja. Voitinhan minä aikanaan Moskovassakin, ja luulen ettei kovin monelle suomalaiselle ole soitettu siellä Maamme-laulua”, Puikkonen naurahtaa.

    Mikkelistä lähtöisin oleva Puikkonen vaikutti välillä vuosikymmenten ajan pääkaupunkiseudulla, mutta hiljattain hän on palannut kotiinsa Mikkeliin. Puikkosen valmennuslistalla on 14 hevosta.

    ”Mikäs tässä on töitä tehdessä, kun tunnen itseni ennemmin 35-vuotiaaksi kuin 70-vuotiaaksi”, Puikkonen myhäilee. ”Talli on käytännössä täynnä, ja meille on tullut nyt mukavasti myös nuorempia hevosia.”

    Kotitilansa valmennusolosuhteita Puikkonen kiittelee vuolaasti.

    ”Viimeiset pari viikkoa on päästy ajamaan jäällä, ja lisäksi tiet ovat todella hyvällä jääpolanteella. Kesällä päästään myös uittamaan hevosia, eli kyllä ne täällä varmasti kuntoon saadaan.”

    Puikkonen nostaa valmennettavistaan esiin nyt nelivuotiaan Säväyksen (Välähdys), jonka vanhempia sisaruksia ovat ykköstasolla kilpailevat Viestinviejä ja Vauhtis. Puikkonen toivoo pääsevänsä tamman kanssa tänä vuonna ikäluokkakisoihin.

    ”Viime kaudella ajettiin pari starttia, mutta toiseen niistä se oli vaisu, ja seuraavana päivänä hevonen olikin jo kuumeessa”, valmentaja harmittelee. ”Se on kuitenkin todella lahjakkaan oloinen aloittelija.”

    Pertti Puikkonen täytti joulukuussa 70 vuotta, mutta vauhti ei ole hiljenemässä.
    Pertti Puikkonen täytti joulukuussa 70 vuotta, mutta vauhti ei ole hiljenemässä. Kuva: Ville Toivonen

    Puikkosen valmennuslistalta löytyy myös I.P. Vipotiinan tytär I.P. Silkki (Viesker). Kahdeksanvuotias tamma ei ole startannut reiluun vuoteen. I.P. Silkki on Puikkosen oma hevonen.

    ”Se oli pitkään kipeänä, ja viime vuosi meni sen vuoksi piloille. En astuttanut sitä vielä viime keväänä, vaan kyllä sillä on tarkoitus yrittää ajaa kilpaa. Helmikuun lopulla olisi tarkoitus kokeilla paluuta radoille.”

    Hanna Rusasen valmentama Kuuselan Wiltteri on tuonut Puikkoselle viime vuosina useamman voiton lainaohjastajana. Ohjastaja on urallaan reilut 70 000 euroa urallaan ansainnen kahdeksanvuotiaan oriin osaomistaja. Kuuselan Wiltteri asuukin Puikkosen tallissa. Viime kaudella hieman vaisummin esiintynyt ori on palailemassa radoille lähiaikoina.

    ”Sillä oli viime vuonna ongelmia mahan kanssa, mutta nyt asiat vaikuttavat olevan paremmalla tolalla. Hanna on ajanut sillä jo nyt hiittiä, ja eiköhän se nähdä kohtapuoliin startissa.”

    Raviurheilun kultaisen ansiomerkin saajat

    Jorma Kontio

    Pekka Korpi

    Pentti Savolainen

    Tuomo Mäkelä

    Martti Keskinen

    Markku Nieminen

    Timo Nurmos

    Seppo Suuronen

    Tapio Perttunen

    Harri Koivunen

    Antti Teivainen

    Jukka-Pekka Kauhanen

    Pertti Puikkonen

    Lisää aiheesta
    • Raviurheilun moniottelija Jukka-Pekka Kauhanen sai suuren kunnianosoituksen Jyväskylän Kuninkuusraveissa, joissa oli kilpailijanakin mukana muun muassa tammojen pääkisassa.

      Ravit | Jukka-Pekka Kauhanen suuresta kunnianosoituksestaan: "Kovaan porukkaan mukaan"

      Tilaajalle
    • Ravikuningas V.G. Voitto valittiin vuoden parhaaksi hevoseksi yleisöäänestyksessä.

      Ravit | Ravigaalassa palkittiin parhaat: Antti Ojanperä vuoden valmentaja ja V.G. Voitto vuoden hevonen

    • I.P. Vipotiina ja tammavarsa I.P. Helmi kuvattuna keväällä 2022.

      Ravit | Kaikkien aikojen voitokkain suomenhevostamma I.P. Vipotiina kuollut – ”Nyt tuntui oikealle ajankohdalle tehdä tämä päätös”

    • Viime vuonna kotiradan vauhtijuhlassa Kuuselan Wiltterin rattailla voittoa tuulettanut Pete Puikkonen uskoo Kuuselan Wiltterin nousevan avoimelle tasolle saakka.

      Ravit | Pertti Puikkosen 1978 alkanut putki jatkuu edelleen: ”On kierretty Suomea ja välillä myös ulkomaita”

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle