• Videolla hoitaja kertoo Välkyn Tuiskusta: "Tosi mukava pieni vesseli, joka vähän kokeilee välillä"

    Välkyn Tuiskun Juhannusmailin 25 000 euron arvoinen voitto irtosi kilometriajalla 1.20,4.
    Kimmo Taipaleen ajama Välkyn Tuisku ehti niukasti ulkokautta ohi Santtu Raitalan tahdittamasta Evartista. Kärkipari juoksi mailin aikaan 1.20,4.
    Kimmo Taipaleen ajama Välkyn Tuisku ehti niukasti ulkokautta ohi Santtu Raitalan tahdittamasta Evartista. Kärkipari juoksi mailin aikaan 1.20,4. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset
    20.6.202020:37
    Antti Savolainen

    Caijus piti maililla keulat ja Välkyn Tuisku sujahti sen taakse tarkkailuasemiin. Vauhdinjako oli 19,5-22,0-20,0. Loppukaarteessa Välkyn Tuiskun ohjastaja-valmentaja Kimmo Taipaleen piti tehdä muutamassa sekunnissa kovia päätöksiä.

    "Mietin pitkään, että ajanko Caijuksen perässä sisärataa vai käännänkö Evartin perään toiselle. Käänsin Evartin perään ja samalla Caijus lähti menemään, niin mietin jo, että teinkö virheen. Evartti lähti kuitenkin vetämään hyvin ja ehdittiin vielä ensimmäisenä maalilinjalle", Taipale kertaili juoksun vaiheita.

    Evartti sai taipua maalilinjalla toiseksi ajalla 20,4. Kolmas oli Caijus 20,6 ja neljäs Joriini 20,8.

    Taipale valmentaa Jyväskylän Korpilahdella pariakymmentä hevosta. Hän kaavaili Välkyn Tuiskun seuraavaksi startiksi Suurmestaruutta ja sen jälkeen Seinäjoen kuninkuusraveja.

    Välkyn Tuiskun omistaa Yrjö Kettunen Juuasta. Hän on myös orin kasvattaja. Välkyn Tuisku on kerännyt tähänastisella urallaan 250 000 euron voittosumman. Juhannusmailin ohella suurimpia meriittejä ovat mm. Suurmestaruus ja kuninkuuskisan kakkonen viime vuodelta.

    Videolla Välkyn Tuiskun hoitaja Sanna Hakanen kertoo Välkyn Tuiskusta ja omasta hevostaustastaan

    Artikkelin aiheet
    Välkyn Tuisku
    ravit
    Kimmo Taipale
    Juhannusmaili
    hevosurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle