• Poniraviurheilu Suomessa kestää vertailun Ruotsiin – palkitsemistavoissa iso ero

    Vermossa tulevana viikonloppuna järjestettävät ponikuninkuusravit ovat poniraviurheilun näyteikkuna. Suomessa kilpaillaan yksityisten poneilla, Ruotsissa myös poniravikoulujen.
    Imatralainen Elmeri Pussi oli viime vuoden poniohjastajista voittoisin. Hän myös ajoi eniten lähtöjä. Mikkelissä Spike Comp voitti A-ponien lähdön sunnuntaina.
    Imatralainen Elmeri Pussi oli viime vuoden poniohjastajista voittoisin. Hän myös ajoi eniten lähtöjä. Mikkelissä Spike Comp voitti A-ponien lähdön sunnuntaina. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    22.7.202118:54
    Kaj Närhinen

    Ruotsissa poniraviurheilulla on pidemmät perinteet kuin Suomessa. Nuorten kilpailutoiminta alkoi russ-poneilla, ja shetlanninponit tulivat myöhemmin mukaan. Vuonna 2020 ponilisenssihaltijoita oli vajaat 1 100, joista reilut 700 lisenssinhaltijaa ajoi vähintään yhden lähdön. Suomessa kilpailleita ponilisenssin haltijoita oli viime vuonna vähän alle 400 kappaletta.

    Kilpailleita poneja vuonna 2020 Ruotsissa oli hieman alle 1 000. Ennen koronarajoituksia kilpailleita poneja oli melkein 1 100. Vuosituhannen vaihteen huipusta, joka oli liki 1 400 kilpaillutta ponia, on kuitenkin tultu alaspäin. 2010-luvulle tultaessa käytiin jo lähempänä 900:aa.

    Sen jälkeen Ruotsin raviurheilun keskusjärjestö ST halusi kääntää negatiivisen kehityksen. Erilaisilla tukitoimilla raviratojen suuntaan on siis kehitys saatu kääntymään hienoiseen kasvuun.

    Suomessa kilpaili ennen koronaa reilut 600 ponia vuodessa. Viime vuonna tuosta lukemasta jäätiin jonkin verran koronan laitettua poniravit kahteen kertaan kokonaan seisoksiin.

    Ruotsissa yli puolet kilpailleista poneista oli maan alkuperärootua russeja. Suomessa shetlanninponit ovat hallitsevassa asemassa. Ponilähtöjä Ruotsissa ajetaan normaalivuonna noin 1 200 lähtöä. Suomessa ennen koronaa vuosittainen lähtöjen määrä oli reilut 700.

    Suomessa shetlanninponeilla saa ajaa 18-vuotiaaksi ja russeilla 30-vuotiaaksi. Ruotsissa vastaavat ikärajat ovat 15 ja 25 vuotta.

    Vaakakuppi kallistuu Ruotsin puolelle absoluuttisten numeroiden valossa. Suhteuttaessa poniharrastajien määrä väkilukuun, menestyy Suomi kuitenkin hyvin.

    Palkintorahojen maksamisessa maiden välillä eroa on sitten melkoisesti. Ruotsissa A-kategorian ponilähdöissä ei saa maksaa rahapalkintoja. Palkintosijoille päässeille annetaan lahjakortteja 50 eurosta alaspäin. Palkintorahattomuus nuorten lähdöissä on samassa linjassa muun nuorisourheilun kanssa Ruotsissa.

    Russ-poneilla Ruotsissa maksetaan rahapalkintoja, mutta yksittäisessä lähdössä ykköspalkinto on noin 60 euron tienoilla. Suurkilpailuissa Ruotsissa maksetaan korkeampia palkintoja.

    Suomessa ponikuninkuusravien palkintorahat ovat paremmat kuin Ruotsin suurissa lähdöissä. Ruotsissa on käyty keskustelua ylipäänsä palkintorahojen maksamisesta nuorisolajissa.

    Tunnuslukujen valossa suomalainen poniraviurheilu kestää hyvin vertailun Ruotsin vastaaviin. Huomionarvoista on että, Ruotsissa keskusjärjestö ST kannustaa kilpailemaan poneilla, jotka kuuluvat raviratojen pyörittämille ravikouluille. Poniohjastajat, joilla ei itsellä ole ponia, saavat näin mahdollisuuden kokeilla kilpailemista. Suomessa poniraviurheilu on edelleen pitkälti yksityisten toimijoiden varassa.

    Viikon gallup etusivulla kartoittaa, miten poniraviurheilulla menee eri alueilla. Käy vastaamassa.

    Lue myös:

    14-vuotias raviharrastaja Veera Kiviranta on myös kasvattaja: "Tavoitteenani on opettaa varsa ajolle kolmen vuoden aikana ja saada kilpaponi"

    Artikkelin aiheet
    poniraviurheilu
    ponikuninkuusravit
    Suomi vs Ruotsi
    shetlanninponi
    russ-poni
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle