• Kari-Markku Karjalaisesta tuli suomenhevoskasvattaja - "kun kukaan ei halunnut omaansa myydä"

    MT Hevoset
    12.7.201923:00
    MT toimitus

    Raveista koululaisena Käpylän radalla kiinnostuneesta Kari-Markku Karjalaisesta ei näyttänyt tulevan suomenhevosmiestä. Ensimmäiset hevoset tulivat Teivon huutokaupasta 1980-luvun alussa, ja ne olivat lämminverisiä.

    ”Lähdin paikalle ihan matkakaverina. Hevoset olivat ensin sukulaisten tallissa, ja pian meidän silloisen tilan latoon rakennettiin sitten neljä karsinaa", muistelee alkua viime vuosikymmenien merkittäviin suomenhevoskasvattajiin kuuluva Kari-Markku Karjalainen.

    Huutokaupasta lähtivät mukaan Al Capone -niminen ori ja arpajaisten voittona saatu Green Major.

    Sen jälkeen virisi ajatus ostaa suomenhevonenkin, "koska niissä tuntui kivalta se, että harrastaa voisi hyvinkin monta vuotta samalla hevosella".

    Niitä ei vain ollut juuri myytävänä. "Oikein kukaan ei halunnut luopua omastaan (perheenjäsenestään). Sitten tuumasin, että noitahan pitää alkaa kasvattaa, niin on ainakin joku, joka myy suomenhevosiakin.”

    Vuosien vieriessä hevosia on tosiaankin kasvatettu.

    Karjalaisen perheen hevosten ja kasvattien joukossa on ollut ravikuningas, derbyvoittaja sekä useita siitosoreja. On oltu rakentamassa rodun merkittävimpiä sukulinjoja, kuten Marilynin ja Marillan linjoja, parhaimmillaan jo seitsemännessä polvessa.

    Lue koko Kunkkarikatalookin juttu MT:n verkkosivulta

    Artikkelin aiheet
    Kari-Markku Karjalainen
    suomenhevonen
    hevosenkasvatus
    raviurheilu
    Teivo
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle