• Terho Rautiaisen juhannus alkaa Kouvolasta ja jatkuu Härmässä – syksyllä nähdään odotettu paluu

    Terho Rautiainen on juhannuksen aikana aktiivisena kilpailurintamalla. Oriaseman puolella on puolestaan ollut ikävän hiljaista.
    Tilaajalle
    Lumettajan laukat eivät Terho Rautiaisen mukaan johdu sen kummemmista ongelmista. Kunto hevosella on kohdallaan.
    Lumettajan laukat eivät Terho Rautiaisen mukaan johdu sen kummemmista ongelmista. Kunto hevosella on kohdallaan. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    18.6.202612:00
    Markku Lindström

    Torstaina Terho Rautiaisella on Kouvolan kylmäverilähdössä mukana Tatuari, jolle kilpailu tulee olemaan viimeinen oriina. Kilpailupaikalla pullistelevan oriin voimia menee muuhun kuin itse kilpailusuoritukseen.

    ”Tatuarille haetaan tällä rauhoittumista. Hevonen riehuu ravipaikalla niin paljon, että se vastaa jo kovaa starttia. Muuten se on ihan kunnossa. Ruunaaminen tapahtuu ensi viikolla”, Rautiainen kertoo.

    Härmän juhannuksena pidettävissä Nordic King -raveissa Rautiainen kilpailee molempina päivinä. Perjantaina Pirttilän Olga kilpailee kylmäveristen Nordic Queen -tammalähdössä, josta tuli kovatasoinen. Suven Samettia lukuun ottamatta mukana on koko maamme tammakärki.

    ”Kyllä se on kova lähtö. Koitetaan saada siitä rahaa, vaikka Pirttilän Olga ei ole oikein mailin hevonen. Takarivin paikka ei haittaa, kun tamma on huono lähtemään. Hevonen on muuten hyvässä kunnossa”, Rautiainen valottaa kuningatarkilpailuun tähtäävän valmennettavansa kuulumisia.

    Tatuarin orin elkeet ovat sen verran raisuja, että hevonen on päätetty ruunata.
    Tatuarin orin elkeet ovat sen verran raisuja, että hevonen on päätetty ruunata. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Lauantaina Rautaisen hevosautossa paikalle saapuu kolme ravuria. Ennen lauantain 75-lähtöjä kilpailee Assinpoika, jonka lähtöä ohjastaja-valmentaja kuvaa kovaksi.

    ”Ei se ihan kärkikamppailuun pysty tuossa porukassa, mutta yritetään silti rahaa saada.”

    Härmän ravit ovat kovatasoiset, eikä iltapäivän aikana kevyitä lähtöjä olekaan. Myös Farakin tehtävä pronssidivarissa on vaativa.

    ”Farak on ennätyskunnossa. Vaikka juoksu onnistuisikin ulkoa, on mukana muutama sellainen hevonen, joille tämä ei mahda mitään. On alussa vaan katsottava, mistä saisi paikan. Kärki menee tässä varmasti mailin 22-vauhtia, mihin tämä ei ihan pysty.”

    Lauantain päättävässä kylmäveristen Nordic Kingissä starttaava Lumettaja on huippukunnossa. Kahdessa viime lähdössään ori on sotkeutunut laukalle, mutta hevosen kunto on ilmiselvästi todella kova.

    Jokimaalla loppusuoran laukka maksoi voiton, ja Vieremällä Lumettaja sijoittui viidenneksi. Laukan jälkeen viimeiset 400 metriä kellotettiin aikaan 18,8.

    ”Jokimaalla Lumettaja vastaili hyvin, mutta lopussa kun vaihdettiin vapaalle, hevonen tuumasi että lähtö on ohi ja laukkasi. Vieremällä ori oli tosi paineissaan. Kun käänsin, niin se suorastaan ryntäsi ulos. Oli siinä niin paljon ruutia. Olisi se ilman laukkaa ollut voittokamppailussa.”

    Lumettajalle on arvottu Härmän suurkilpailuun ykkösrata, josta Rautainen aikoo lähteä liikkeelle aktiivisella otteella.

    ”Lähdetään liikkeelle niin kovaa kuin mahdollista. En tiedä, miten kovaa nämä ulkopuolelta lähtevät aukaisevat. Minun mielestäni Lumettaja on ennätyskunnossa.”

    Ville Kalle voitti vuoden 2020 Kriteriumin Markku Hietasen ohjastamana.
    Ville Kalle voitti vuoden 2020 Kriteriumin Markku Hietasen ohjastamana. Kuva: Juho Hämäläinen / Suomen Hippos

    Valmennustoiminnan lisäksi Rautiainen pitää puolisonsa Maarit Huttusen kanssa Kangasniemellä myös oriasemaa. Tämän vuoden tammasesonkia hän kuvaa valitettavan hiljaiseksi.

    ”En muista, koska olisi tämän hiljaisempaa ollut. Astutusmäärät ovat tippuneet. Kihisee on varmaan astunut puolet siitä, mitä viime vuonna.”

    Rautiainen toteaa, että suosituimmat oriit saavat kyllä tammoja, mutta muiden osana on määrien raju tipahtaminen.

    ”Parvelan Retu, Välähdys ja Caru menestyvät, mutta muilla luvut tipahtaa. Viime vuonna kantavasta tammasta sai tukea 600 euroa, mutta täksi vuodeksi ne rahat siirrettiin kesäravipalkintoihin, missä niistä ei ole hyötyä tammankasvattajille.”

    Entä treenaako sekä Kriteriumin että Derbyn voittanut, Kangasniemellä jalostuskäytössä oleva Ville Kalle vielä? Huippuori starttasi viimeksi lokakuussa 2024.

    ”Kyllä olen alkanut ajamaan Ville Kallella. Sille tehtiin pieni jalkaoperaatio, kun se tuli tänne. Se parantui siitä hyvin, ja on treenannut mukavasti. Tähtäin on syksyssä, jolloin sen pitäisi tulla starttiin.”

    Lisää aiheesta
    • Markku Hietanen ohjasti kilpaa kuudella eri vuosikymmenellä.

      Ravit | Markku Hietanen on poissa – Lakeuden legenda pärjäsi monenlaisten hevosten ja ihmisten kanssa

    • Ville Kalle on voittanut uransa 74 startistaan 19. Voittosumma on tällä hetkellä vajaat 235 000 euroa. Kuvassa ori toissa vuonna Victor Björkrothin ohjastamana Killerillä.

      Ravit | Ville Kallella uudet kuviot tällä kaudella – ”Tietysti se olisi mielenkiintoinen myös kilpatouhuun”

      Tilaajalle
    • Evartti palasi radoille toukokuussa Pihtiputaan paikallisraveissa. Sen jälkeen ori voitti Lahdessa avoimen ryhmän. Lauantaina kuningas on mukana suurkilpailussa.

      Ravit | Evartti kohtaa V.G. Voiton Nordic Kingissä, kuninkailla erilaiset arpaonnet

    Artikkelin aiheet
    ravikilpailut
    hevoset
    Terho Rautiainen
    Nordic King
    Kangasniemi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle