• Sir Greg voi hyvin – tulossa saattaa olla välikausi

    Veera Mannisen kenttäratsun Sir Gregin omistaja ja Mannisen valmentaja Petri Tolmunen pitää mahdollisena, että olympiaratsukko jättää väliin tämän vuoden Euroopan mestaruuskilpailut, jotta hevonen suorittaisi mahdollisimman hyvin Los Angelesin olympialaisissa vuonna 2028.
    Veera Manninen ja Sir Greg odottavat rauhassa tulevaa kisakautta, jolle ei ole isoja tavoitteita.
    Veera Manninen ja Sir Greg odottavat rauhassa tulevaa kisakautta, jolle ei ole isoja tavoitteita. Kuva: Petteri Kivimäki
    MT Hevoset|Ratsastus
    4.3.202511:31
    Miia Lahtinen

    Petri Tolmunen kertoo, että hevonen voi hyvin ja paksusti. Veera Mannisella ja Sir Gregillä ei kuitenkaan ole tänä vuonna kiire radoille, koska Pariisin olympialaisten ansiosta parilla on valmiiksi arvokilpailukvaali.

    Euroopan mestaruudet järjestetään syyskuun loppupuolella Englannissa Blenheimissa.

    Nyt Tolmunen miettii, onko matkaan syytä lähteä.

    ”Greg on nyt 15-vuotias, ja se on hyvässä iskussa, mutta on mietittävä, miten se olisi parhaassa iskussa vuosina 2027 ja 2028. Liikaa ei voi kilpailuttaa, joten tämä on harkinnan paikka. Tämän vuoden tuloksella ei ole mitään merkitystä Losiin”, Tolmunen sanoo.

    Suomi tähtää olympialaisiin joukkueena, ja niiden on mahdollista kvaalautua olympialaisiin vuoden 2026 MM-kilpailuista tai vuoden 2027 EM-kilpailuista tai nations cupin finaalista. Myös yksilöpaikat ratsastetaan vuonna 2027.

    Tolmunen toteaa, että sekä Sir Greg että Sanna Siltakorven Bofey Click ovat erittäin tärkeitä kentän olympiajoukkuetta ajatellen.

    ”Jos ne eivät ole maajoukkueen käytössä, saa joukkuepaikan unohtaa”, hän sanoo.

    Tolmunen toteaa, että MM:istä kvaalautuminen voi olla vaikeaa, mutta EM:istä se voisi olla mahdollista, jos nämä kaksi kokenutta hevosta ovat mukana joukkueen kantavina voimina. Niiden lisäksi tarvitaan sitten muutamia hyviä, nousevia ratsukoita.

    Sir Greg on Los Angelesin olympiavuonna 19-vuotias. Se ei ole liikaa, Tolmunen sanoo. Hän muistuttaa, että vaikka laji sinänsä on rankka, kenttähevosen uran aikana äärisuorituksia tulee silti vähän, koska kilpailumäärät ovat maltillisia.

    ”Pariisissa vanhin hevonen oli 21-vuotias. Kun kunto on rakennettu tuolla tasolle, hevoset ovat tosi kestäviä. Se on varmaan se huolellinen ja monipuolinen treeni. Kestävyyspuoli joudutaan tekemään lajissa huolella, ja jos genetiikka on kohdallaan, kenttähevoset kestävät hyvin”, Tolmunen valottaa.

    Sir Gregin kuvioista kertoi ensimmäisenä Hevosurheilu.

    Lisää aiheesta
    • Tässä ykkösratsunsa Goldprinsin kanssa poseeraava pararatsastaja Laura Kangasniemi oli yksi ministeriön tukea saaneista ratsastajista.

      Ratsastus | Kolmelle ratsastajalle 6000 euron apurahat – kenelläkään ei vielä kiirettä kilpailemaan

      Tilaajalle
    • Petri Tolmusen omistama ja valmentama ruuna Sir Greg ja Veera Manninen maastoradalla Pariisin Versailles’ssa.

      Ratsastus | Petri Tolmunen haluaa jatkaa Sir Gregin omistajana seuraaviin olympialaisiin: ”Olen periaatteen mies”

      Tilaajalle
    • Veera Manninen ja Sir Greg suoriutuivat Pariisissa erinomaisesti.

      Ratsastus | Veera Manninen ja Sir Greg täyttivät odotukset olympialaisissa: ”Palo on nyt kova, minulla on pitkä ura edessä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ratsastus
    kenttäratsastus
    Veera Manninen
    Petri Tolmunen
    Sir Greg
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle