• Evartilla vakavia suolisto-ongelmia - "Nopea toiminta pelasti"

    Kuvassa Evartti kiri toukokuussa Jorma Kontion ajamana 76-voittoon Oulussa. Torstaina ori joutui akuuttiin hengenvaaraan.
    Kuvassa Evartti kiri toukokuussa Jorma Kontion ajamana 76-voittoon Oulussa. Torstaina ori joutui akuuttiin hengenvaaraan. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    10.8.201814:23
    MT toimitus

    Ykkössarjan suomenhevosori Evartille jouduttiin tekemään vaativa ähkyleikkaus, ja kriittiset ajat jatkuvat vielä useamman päivän.

    Antti Ojanperän valmentamalle Evartille tehtiin torstaina Teivon klinikalla polvirustojen tähystysleikkaus, mutta sen jälkeen hevoselle tuli isompia ongelmia. Suolistoon oli tullut leikkausvaiheessa asentovirhe, jonka takia eläinlääkärit joutuivat tekemään Evartille vaativan ähkyleikkauksen.

    Valmennustiimiin kuuluvan Jutta Ihalaisen mukaan Evartin tilanne on vielä vakava, vaikka ensimmäisestä yöstä on selvitty.

    "Tilanteeseen nähden hevonen on ihan ok, mutta noin ison operaation jälkeen kriittinen vaihe kestää monta päivää", Ihalainen kertoo. "Hetki kerrallaan mennään. Leikkaus tehtiin iltapäivällä ja vasta illalla hevonen oli noussut pystyyn. Rantasen Meeri soitti aamulla, että Evartti oli selvinnyt yöstä."

    "Asentovirheen sai aikaiseksi joku asia ja sen myötä suolet pyörähtivät. Eläinlääkärit joutuivat aukaisemaan koko vatsan ja käymään kaikki suolet läpi. Se oli positiivista, ettei jouduttu katkaisemaan suolia kun oltiin valmiiksi klinikalla eikä keretty lähteä ajamaan kotiin päin. Evartin kunto romahti muutamissa minuuteissa. Nopea toiminta pelasti sen."

    Evartin kanssa edetään nyt hetki kerrallaan.

    "Ensin pitäisi pysyä hengissä ja aika nollista on lähdettävä, jos hevonen tästä selviää. Mennään nyt päivä kerrallaan. Koska koko maha piti aukaista, toipuminen alkaa ensin kolmen kuukauden karsinalevolla. Teivon klinikalla on tehty tuhansia leikkauksia ja sielläkin sanottiin, että tämä on tosi harvinaista."

    "Tämä oli taas muistutus siitäkin, että mitä vain voi tapahtua kelle tahansa. Päivystävä klinikka voisi olla muuallakin kuin Viikissä", Ihalainen miettii.

    Artikkelin aiheet
    Evartti
    hevosurheilu
    ähkyleikkaus
    eläinten hoito
    Teivon klinikka
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle