• Finlandia-ajon voittaja kutsuttiin St Micheliin

    Diva Ek on heinäkuisen St Michelin kolmas nimi. Vauhtimailista on muodostumassa kovatasoinen.
    Diva Ek juoksi ennätyksensä toukokuun lopussa Solvallassa.
    Diva Ek juoksi ennätyksensä toukokuun lopussa Solvallassa. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    9.6.202611:00
    Markku Lindström

    Mikkelin ravirata julkaisi Diva Ekin kutsun vuoden pääkilpailuunsa tiistaina. Alessandro Gocciadoron valmentama tamma on mielenkiintoinen osanottaja Mikkelin vauhdikkaaseen arvokisaan, sillä se osallistui toukokuun lopussa maailman kovavauhtisimpaan ravilähtöön Solvallassa.

    Elitloppetin finaalissa kuudenneksi sijoittunut Diva Ek paineli mailin kilometriaikaan 08,0a. Karsinnassaan Diva Ek oli kolmas. Elitloppetia edelsi Finlandia-ajon voitto Vermossa. Seitsenvuotiasta tammaa hoitaa Gocciadoron tallilla suomalainen Anu Niskanen.

    Lukuisten suurvoittojensa lisäksi Diva Ekin ansioluetteloon kuuluu myös viime syksynä ravattu MM-lähdön kakkossija Yhdysvaltain Yonkersissa.

    ”Diva Ek teki sellaiset esitykset Elitloppetissa, ettei niihin ole mitään lisättävää. Huhhuh miten kova tamma se on. Diva Ek on täydellinen huippuhevonen, kaikilla ominaisuuksilla. Se avaa lujaa, jaksaa mennä, on kova tiukassa paikassa ja menee kaikilta juoksupaikoilta. Uskon rajuun tulokseen myös Mikkelissä, jonne tulen iloisella mielellä aina uudestaan”, Gocciadoro sanoo Mikkelin raviradan tiedotteessa.

    Diva Ek on kolmas tämän vuoden St Micheliin kutsuttu hevonen. Aiemmin kutsun ovat saaneet Suomen tämän hetken ykköshevonen Massimo Hoist sekä viime vuoden St Michel -voittaja Double Deceiver.

    St Michel ajetaan Mikkelissä sunnuntaina 19. heinäkuuta. Mailin ryhmäajona ajettavan suurkilpailun ykköspalkinto on 70 000 euroa.

    Lisää aiheesta
    • Allegiant ja Örjan Kihlström liitelivät muiden edellä alusta loppuun. Kihlströmille Elitloppet-voitto oli hänen uransa viides.

      Ravit | Elitloppet tarjosi raivoisan näytöksen – Allegiant sooloili absoluuttisen maailmanennätyksen

    • Ohjastaja ja valmentaja Alessandro Gocciadoro juhlii voittajaringissä omistajatahon edustajan sekä hoitaja Anu Niskasen kanssa.

      Ravit | Diva Ek vei suuret setelit ja Elitloppet-kutsun – suomalaishoitaja liikuttui

      Tilaajalle
    • Diva Ek on Alessandro Gocciadoron tallin Finlandia-hevonen.

      Ravit | Alessandro Gocciadoro tulee Vermoon tähdillään kumoamaan kirousta – hopea ei enää kelpaa

      Tilaajalle
    • Daniel Redén ja Ellinor Wennebring juhlivat viime vuonna St Michelin voittoa Double Deceiverin rinnalla.

      Ravit | Massimo Hoist ja Double Deceiver saivat ensimmäiset St Michel -kutsut

    Artikkelin aiheet
    St Michel
    raviurheilu
    Diva Ek
    Mikkeli
    Finlandia-ajo
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle