

Nastolassa hevosia valmentava Jorma Ruokonen on ollut mukana pitkään suomalaisessa raviurheilussa. Heinäkuussa 80 vuoden rajapyykin ylittävä Ruokonen harrastaa omien sanojensa mukaan nykyisellään raviurheilua.
“Eihän kotona hevosia ole kuin kahdeksan. Verrattuna hurjimpiin vuosiin on hevosmäärä todella maltillinen”, naurahtaa veteraanivalmentaja.
Alkuvuosi on ollut Ruokosen tallille todella menestyksekäs. Kahdeksasta startista kolme on päättynyt voittoon. Lisäksi tilillä on yksi hopeasija. Ruokonen suhtautuu pitkän uran tuomalla rauhallisuudella tallin hyvään iskukykyyn. Talven tarjoamat hyvät valmennusmahdollisuudet sekä hevosten hyvä terveystilanne ovat avainasemassa.
”Raviurheilu on sellaista aaltoliikettä. Välillä tallin vire on alamaissa, mutta pitää jaksaa uskoa omaan tekemiseen. Vire kääntyy useimmiten nousuun kuin itsestään. Ilman muuta olen tyytyväinen talven menestykseen. Tallissa on kuitenkin melko vähän hevosia, ja ei kaluston laatukaan enää ole ihan parhaimpien vuosien veroista.”
Mikkelin lauantaisista raveista Ruokosella oli kotiin tuomisina voitto ja hopeatila. Kari Venäläisen ohjastamana voiton ottanut Mountain Titanium jatkaa starttaamista jo keskiviikkona Vermossa. Kuusivuotias ruuna on mukana ravien päätöslähdössä. Harrastajalähdössä Kari Venäläisen tilalle ohjastajaksi vaihtuu Lauri Hyvönen. Yksi suomalaisen raviurheilun johtavista mediapersoonista on käynyt ajamassa Mountain Titaniumilla kotitallilla. Jorma Ruokonen onkin selkeästi tyytyväinen Hyvösen intoon kilvanajoa kohtaan.
”Kun miehellä on polte ajaa, pitää minusta miehen antaa ajaa kilpaa. Lauri on jutellut myös Kari Venäläisen kanssa Mountain Titaniumista.”
Valmentaja on tyytyväinen lähtönopean Mountain Titaniumin saatua kolmosradan lähtöauton siivekkeiden takaa. Ruokosen toiveissa on koko matkan johto maaliin asti. Varmaa voittoa ei kokenut valmentaja kuitenkaan lupaa.
”Lähdössä on paljon rutinoitumattomia ohjastajia. Lähdön kulkua on silloin vähän vaikea ennustaa. Tiheä starttaaminen ei missään nimessä ole haitaksi Mountain Titaniumille.”
Ruokonen ajaa itse keskiviikkona ravien avauslähdössä Real Bogeyta. Neljävuotias ruuna ei ole vielä saanut valmentajansa mukaan juonen päästä kiinni. Toissa kerralla Real Bogey olisi ollut kolmen joukossa ilman loppusuoran laukkaa. Viimeksi Lahdessa ruuna ei toiminut kunnolla.
”Viimeksi se oli pettymys ilman muuta. Kävin sen kanssa hiitillä Jokimaalla jokin aika sitten. Silloin se toimi moitteetta, ja tuntui asialliselle. Sen takia ilmoitinkin sen taas starttiin. Ei se keskiviikkona voita, mutta sen aikuistuessa pitäisi siitä tulla ihan asiallinen starttihevonen.”
Jorma Ruokonen on ohjastanut 1982 alkaneella ohjastaja urallaan 339 voittoa. Uran ensimmäisestä vuodesta lähtien Ruokonen on voittanut ohjastajana vuosittain vähintään yhden voiton. Vaikka starttimäärät ovat iän mukanaan tuomalla oikeutuksella vähentyneet huippuvuosista, aikoo konkari ajaa enemmänkin kilpaa kelien lämmetessä.
”Ajan varmasti kesällä mukavimmilla hevosillamme enemmänkin kilpaa. Viime aikoina hevosteni ollessa kunnossa olen tarkoituksella antanut Venäläisen Karin ohjastaa niillä. Hänellä on kuitenkin tällä hetkellä vain viisi voittoa 1000 voiton rajapyykkiin. Pitäähän kaveria pyrkiä auttamaan parhaan mukaan ainutlaatuisen rajapyykin saavuttamisessa.”
Tallinpitoa Ruokonen aikoo jatkaa niin kauan kuin terveyttä ja jaksamista riittää. Ruokonen korostaa useampaan otteeseen raviurheilun olevan hänelle nykyisellään mukava harrastus.
”Eläkkeellähän minä olen ollut jo pitkään. Raviurheilu on kuitenkin todella hauskaa ajanvietettä. Terveydentilani ollessa asiallinen, on hevosten kanssa mukava touhuta. Mennään oman jaksamisen ja voinnin mukaan.”