

Tamperelaisen Oraviston tallin kasvattama ja omistama Bootsman sijoittui viime vuonna Ruotsin Derbyssä kolmanneksi. Per Nordströmin valmentama ori avaa viisivuotiskautensa perjantai-iltana Kalmarissa. Stefan Perssonin ohjastama Bootsman osallistuu ravien toisena lähtönä ravattavaan pitkän matkan koitokseen lähtöön.
Per Nordström on tyytyväinen suojattinsa talven sujumiseen. Bootsman vietti talven Ruotsissa, vaikka Derbyn jälkeen oli suunnitelmia Ranskaan suuntaamisesta. Valmentajan mukaan Derbyn kolmostila hankaloitti sopivien lähtöjen löytymistä Ranskassa.
”Bootsmanin hyvä sijoitus Derbyssä aiheutti sen, että se ei saanut viime talvena juosta tavallisissa rahasarjoissa Ranskassa. Sen olisi pitänyt kohdata ykkössarjalaiset”, Nordström kertoo.
”En minäkään tiennyt tuota sääntöä, ennen kuin aloin katsomaan sopivia sarjoja oriille. Ensi talvena tilanne on Ranskan lähtöjen suhteen helpompi.”
Derbyn kolmossijasta huolimatta Bootsman pääsee voittosummansa puolesta vielä Ruotsin hopeadivisioonaan. Per Nordström kaavailee kilpailuttavansa sitä pääasiassa pidemmillä 2600 tai 3100 metrin matkoilla.
”Pitkät matkat sopivat oriille paremmin kuin mailin ja täyden matkan kisat. En usko sen riittävän ihan kovimpia viisivuotiaita vastaan lyhyemmillä matkoilla, mutta Bootsmanista tulee todella mainio pitkän matkan menijä tuleville vuosille. Ranska kiinnostaa meitä ensi talvena.”
Jägersron valmentajiin kuuluvalla Nordströmillä on valmennuksessaan myös Bootsmanin kaksivuotias veli Zillionaire (Greenshoe).
Valmentajalla on ollut paljon ongelmia kaksivuotisikäluokkansa kanssa, eikä Zillionaire ole jäänyt ongelmista osattomaksi.
”Lähes kaikki nykyisistä kaksivuotiaistamme sairasti pääntaudin. Zillionairella se oli melko vakavakin. Normaalisti Zillionairella olisi tähdätty kaksivuotislähtöihin, mutta nyt edetään rauhassa ja maltilla. Hevosella on kyllä hyvä luokka.”

Nordströmin tallin kirkkain tähti on yli 16 miljoonaa kruunua ansainnut Önas Prince. Yhdeksänvuotias ori avasi kautensa voittamalla Paralympiatravetin karsinnan kotiradalla puolitoista viikkoa sitten.
”Seuraava startti on Paralympiatravetin finaali toukokuun alkupuolella. Elitloppet ei kuulu suunnitelmiin. Harper Hanoverin lähtö voisi tulla kyseeseen Elitloppet-viikonlopun lähdöistä”, Per Nordström listaa lähiaikojen suunnitelmia.
Kuluva kausi jää lähes varmasti Önas Princen viimeiseksi kilparadoilla. Per Nordström haluaa suojattinsa päättävän uransa huipulla. Ensi vuonna oriin on tarkoitus keskittyä täysipäiväisesti siitosoriina toimimiseen.
”99,9-prosenttisen varmasti Önas Prince ei juokse enää ensi kaudella kilpaa. Ei tuon tason hevosen kuulua napsia sijoituksia tavallisissa lähdöissä. Yksi kesän tavoitteista on kolmannen voiton tavoittelu Jarslbergissä ajettavassa Ulf Thoresenin Muistoajossa.”