• Väinö-Kalle Korhonen: “Kilvanajoon on kova polte” – paluu Suomeen keväällä

    Väinö-Kalle Korhonen palaa Suomeen suunnitellusti kevään aikana. Polte säännölliseen kilvanajoon ajaa nuorta ohjastajaa takaisin Suomeen Ruotsista.
    Tilaajalle
    Väinö-Kalle Korhonen ajoi viime vuonna lähes 200 lähtöä.
    Väinö-Kalle Korhonen ajoi viime vuonna lähes 200 lähtöä. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ravit
    2.2.202616:15
    Kaj Närhinen

    Oulun ravien siirryttyä pakkasen vuoksi torstaille, ovat Halmstadin maanantain Toto64-ravit myös suomalaisen pelikansan mielenkiinnon kohteena. Ruotsin iltaraveissa Väinö-Kalle Korhonen ajaa kauden avausstarttinsa. Kuopiossa vaikuttava Korhonen on viettänyt alkuvuoden Johan Untersteinerin tallilla töissä.

    Viime vuonna lähes 200 starttia ajanut Korhonen ajaa maanantaina kahdella Pernilla Larssonin valmentamalla hevosella. Shikaka starttaa 64-pelin kolmannessa kohteessa. Ready to Go on mukana puolestaan illan pääpelin päätöskohteessa. Mahdollisuus tarjoutui valmentajan tyttären Josefine Larssonin kautta.

    ”Josefine on työskennellyt pitkään Johanin tallilla, ja hänen kauttaan tuli kysely ajaa kilpaa”, Korhonen selvittää.

    Taustalla on vahva suomalaiskytkös, sillä molempien hevosten viime startit ovat Josefine Larssonin puolison Iivari Nurmisen käsialaa.

    Väinö-Kalle Korhonen ei odottele suurempaa menestystä illan ohjastustehtävistä. Hän on tyytyväinen saadessaan ajaa kilpaa.

    ”Kumpikaan ei ole lähtönsä suosikkeja, mutta toivotaan että kuskin vaihtuminen toiseen suomalaiseen piristäisi hevosia”, Korhonen naurahtaa. ”Molemmille olisi tarjolla sopivat sarjat myöhemmin helmikuussa. Yritetään ajaa sen verran hyvin, ettei kortti heti palaisi.”

    Alkuperäisen suunnitelman mukaan Väinö-Kalle Korhosen olisi tarkoitus palata Suomeen helmikuun lopulla. Paluupäivää ei ole vielä lyöty lukkoon.

    ”Voi paluu vähän venähtää alun perin suunnitellusta, mutta kevään aikana on kuitenkin tarkoitus tulla takaisin Suomeen. Kilvanajoon on kova polte.”

    Väinö-Kalle Korhonen voitti Suur-Hollola-viikonloppuna Salamakypärät-lähdön Isto Kuisman valmentamalla Nemea Icemanilla.
    Väinö-Kalle Korhonen voitti Suur-Hollola-viikonloppuna Salamakypärät-lähdön Isto Kuisman valmentamalla Nemea Icemanilla. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Korhonen työskenteli viime syksyyn asti Leppävirralla Timo Hulkkosen tallilla. Hulkkosen lopetellessa raviurheilun parissa, on Väinö-Kalle Korhosella edessä uuden työpaikan etsintä.

    ”Kyllähän tässä on haku päällä työpaikan suhteen. Realistisesti ajateltuna töitä on paremmin tarjolla eteläisemmässä Suomessa”, hän arvioi.

    Nuori raviammattilainen ei poissulje paluuta Ruotsiin ensi talvena. Mikäli Korhonen päättää suunnata uudestaan länsinaapuriin, on tarkoitus lähteä reissuun jo aikaisemmin.

    ”Paljon riippuu tietysti minkälaiset kuviot Suomessa rakentuu. Jos tänne lähtisi uudestaan, niin olisi fiksua tulla jo marraskuun loppupuolella. Silloin Suomen ravikausi hiljenee tosi paljon.”

    Ruotsin länsirannikolla sijaitseva Halmstad on tarjonnut ammatillisen lisäopin lisäksi vaihtelua Suomen talveen.

    ”Kyllä tässä kuukaudenkin aikana on ehtinyt oppia paljon, ja on saanut paljon uusia ideoita omaa raviuraa ajatellen. Etelänlomaltahan tämä tuntuu, kun lunta oli vain parin viikon ajan. Nyt on muutama aste pakkasta, mutta mieluummin se kuin kotona olevat 25 astetta”, Väinö-Kalle Korhonen nauraa.

    Lisää aiheesta
    • Väinö-Kalle Korhonen on ajanut tänä vuonna 175 ravilähtöä, joista voittoisia on ollut 16.

      Ravit | Väinö-Kalle Korhonen Ruotsiin komennukselle: ”Toivottavasti minua ei unohdeta”

    • Väinö-Kalle Korhosella on pian kasassa 500 ohjastustehtävää. Hippoksen tilastoissa on 483 starttia totosijoin 34-44-53.

      Ravit | Väinö-Kalle Korhonen ei kieltäydy ohjastustehtävistä

      Tilaajalle
    • Timo Hulkkonen (vas.) ja Väinö-Kalle Korhonen kertovat ajankohtaiset asiat Juha Jokisen haastattelussa.

      Ohjelmat | Timo Hulkkonen MT Hevoset -ohjelmassa: ”Eihän tää laji jatku, jos ei nuoret pääse näyttämään kykyjänsä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Väinö-Kalle Korhonen
    raviurheilu
    Halmstad
    Suomi
    kilvanajo
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle