• Syyt Callela Nelsonin laukkoihin löytyivät – ”Ollaan hyvinkin lähellä starttia”

    Callela Nelsonin jalat ovat vaatineet pientä perushuoltoa.
    Tilaajalle
    Callela Nelsonin paluu radoille alkaa olla lähellä.
    Callela Nelsonin paluu radoille alkaa olla lähellä. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    3.6.202612:00
    Harri Pirinen

    Jukka Hakkaraisen valmennustallin suurimpien tähtien kausi on alkanut takkuisesti. Siinä kun Massimo Hoist on kärsinyt sairasteluista, Callela Nelsonin kaksi viime starttia menivät piloille laukkojen takia.

    Vermon kultadivisioonassa huhtikuussa Callela Nelson laukkasi hylkäykseen asti. Toukokuun alussa Oulun Number Onessa se oli laukanneena kahdeksas.

    Valmentajan mukaan syyt ruunan laukkoihin ovat löytyneet.

    ”Jaloissa oli pientä sanomista. Pikkuisen piti tehdä ihan perushuoltoa”, Hakkarainen kertoo.

    Number Onen jälkeen Callela Nelson on ollut kuukauden kilpailutauolla. Se saattaa päättyä jo lähiaikoina.

    ”Ruvetaan katselemaan lähtöjä pikku hiljaa. Ollaan hyvinkin lähellä starttia. Joka viikko vain ei ole avoimia lähtöjä, eli ihan noin vain tätä ei ilmoitella starttiin”, Hakkarainen huomauttaa.

    Kuten Massimo Hoistin, myös Callela Nelsonin kauden päätähtäin on Suur-Hollola-ajossa.

    ”Mutta on siinä muutamia muitakin hyviä kisoja. Kyllä niitä lähtöjä löytyy, kunhan saadaan kaikki palaset kohdilleen”, Hakkarainen sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Callela Nelson on heti kevään korvalla kovassa iskussa. Arkistokuva.

      Ravit | Callela Nelson säväytti kauden avauksessaan: ”Rento ja vähän laiskakin”

      Tilaajalle
    • Callela Nelson (2) ja Massimo Hoist (5) ovat kaikkien raviurheilua seuraavien suomalaisten huulilla. Jukka Hakkaraisen tallin uusin tulokas on toistaiseksi mystisempi tapaus.

      Ravit | Suomen kärkihevoset saivat mystisen tallikaverin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Callela Nelson
    raviurheilu
    Jukka Hakkarainen
    Suur-Hollola-ajo
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle