Verduzzo käynnistyi mailin ryhmässä auton takaa rivakasti, ja Elina Leinonen päätti ajaa keulasta. Johtopaikalle mieli myös Finn Verkaik Overdrive Steelillä, ja kovan prässin myötä ensimmäiset sadat metrit juostiin hurjaa vauhtia. Ensimmäinen puolikas kellotettiin 07,2.
”Olin päättänyt, että jos saan keulat, niin haluan tällaisena viikonloppuna siitä myös ajaa. Hevonen tuntui koko ajan tosi hyvältä, vaikka sai ensimmäiset 500 metriä painetta. Sen jälkeen Finn Verkaik huusi pettyneenä minulle palautetta, ja otti sen jälkeen hevostaan kiinni”, Elina Leinonen kertasi lähdön tapahtumia.
Kierros mentiin aikaan 10,4. Loppukirissä Charming Laura ja Bella Yankee irtosivat muista, mutta Verduzzo piti vauhdinjakoon nähden temponsa ihailtavan hienosti ja ylitti maalilinjan kolmosena.
Verduzzo juoksi kisassa oman ennätyksensä 11,4a. Kolmas sija oli 22 500 kruunun arvoinen.
Elina Leinonen on ohjastajana myötätuulessa. Hiljattain loimaalaisella meni sadan voiton raja rikki Kokemäellä saavutetun hattutempun myötä.
”On alkanut kesän tullen tulla parempia hevosia radalle, ja olen alkanut pärjätä sen mukaisesti. Oma fiiliskin on paljon parempi näin kesällä. On paljon enemmän virtaa tehdä, kun ensin on päivät tallilla töissä ja sen jälkeen lähden illaksi raveihin. Välillä väsyttää, mutta nyt kesällä jaksaa.”
Leinosen tulevat tavoitteet liittyvät tasaiseen suorittamiseen ohjastajana. Kokemuksen myötä hän näkee otteisiin tulleen kypsyyttä.
”Yritän vain saada lähdöstä toiseen aina parhaan suorituksen aikaiseksi. Että pystyisin ajamaan virheettömästi, eikä tulisi ajotaparikkeitä. Olen mielestäni rauhoittunutkin paljon, kun olen päässyt ajamaan paljon. Kokemuksen myötä syke on matalampi, ettei joka lähtöä tule ajettua niin veren maku suussa.”
Samassa lähdössä toinen suomalaishevonen One Lady Boko sijoittui viidenneksi. Hevosta ohjastanut Kaj Widell kertoi, että joutui matkalla vastustajan painamaksi.
”Mulla oli alussa paikka toisessa radassa ulkona, mutta tämä voittaja painoi minua väkisin sisäradalle. Pääsin kyllä myöhemmin ulos, eikä mulle jäänyt mitään varaa. Hevonen teki ihan ok juoksun”, Widell totesi.
Solvallan lauantain kohokohtia ovat Sweden Cup sekä Harper Hanovers lopp. Ravit alkavat kello 14.00 Suomen aikaa.