• Ai hurja! Parvelan Retu vei tasokkaan suomenhevosten Suur-Hollolan

    Kisan voittotulos oli kaikkien aikojen toiseksi paras, 21,1.
    Parvelan Retulta eivät loput vaihteet, Hannu Torvinen totesi lähdön jälkeen.
    Parvelan Retulta eivät loput vaihteet, Hannu Torvinen totesi lähdön jälkeen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    4.7.202119:32
    Kaijaleena Runsten

    Kylmäveristen Suur-Hollolassa oli yksi ylitse muiden. Parvelan Retu kulki toisen kierroksen siihen tahtiin, etteivät muut ehtineet lopussa edes kunnolla haastamaan.

    Retun ohjasta Hannu Torvinen analysoi aivan oikein, että nuorten suomenhevosten tason nousu tuli todistettua. Lähtösuoran lopussa vauhdit kasvoivat jopa niin koviksi, että "kurviin mentiin ylinopeutta ja muutama putosi pelistä".

    H.V. Tuuri ja Jokivarren Kunkku laukkasivat, mutta onneksi ne silti pysyivät pelissä.

    Retun taistelukaverina oli viimeiseen kurviin asti ikätoveri Stallone. Kolmannen viisisatasen kaksikko paineli 19,0.

    Valmentaja ja osaomistaja Petri Laine oli kisan jälkeen lähes sanaton ja sen jälkeen lyhytsanainen tapansa mukaan.

    "Kyllä se loppuun asti puristaa, vaikka on Stallonekin hyvä hevonen", hän tuumaili.

    Laine ei silti taivu suunnitelmastaan Retun kauden jatkon suhteen. Kuninkuusraveissa 6-vuotiasta oria ei vielä nähdä, vaan tähtäimessä ovat 6-vuotislähdöt Joensuussa ja Seinäjoella.

    Epäonnisen viikon lopuksi Team Ojanperä sai lohdutusta vaikeuksien keskelle. Jokivarren Kunkku teki todellisen paluun huipulle. Lähtösuoran lopun laukan jälkeen se luovi nopeasti rattaille hälytetyn ohjastajan Jukka Torvisen taiteilemana kakkoseksi kisassa, jossa mentiin toiseksi kovinta tahtia kautta aikain.

    Kunkun oma kilpailuennätys on 20,3. Nyt kellotettiin 21,1, millä Retu paransi paitsi omaa ennätystään, joka siis on nopeampi kuin auton takaakaan pistelty.

    Tapio Perttuselle lähtö oli myös hyvä. Valmennettavat Uljas Suomalainen ja Vixeli olivat kolmas ja neljäs.

    Ennakkosuosikkeihin kuuluneista Ossi Nurmosen suojateista H.V. Tuuri ylsi seitsemänneksi ja Retun sisäpuolella sisukkaasti lähtöä loppusuoralle asti vienyt Stallone laukkasi loppuun.

    Kylmäveristen Suur-Hollolan 2021 tulokset

    Artikkelin aiheet
    Parvelan Retu
    suur-hollola
    ravit
    suomenhevonen
    Hannu Torvinen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle