• ”Taloustilanteen valossa Hevoset-messujen kävijämäärä meni yli odotusten”

    Viime vuoden kävijäennätys ei rikkoutunut Tampereen hevosmessuilla.
    Hevoset-messuilla lauantain kävijämäärä ylitti viime vuoden, mutta sunnuntai Tampereella oli hiljaisempi.
    Hevoset-messuilla lauantain kävijämäärä ylitti viime vuoden, mutta sunnuntai Tampereella oli hiljaisempi. Kuva: Heidi Lammi
    MT Hevoset|Hevoset
    29.4.202610:45
    Kati Susi

    Viikonloppuna järjestettyjen Hevosmessujen projektipäällikkö Mia Jurvala on tyytyväinen, vaikka useimpina vuosina jatkunut kävijäennätysputki tänä vuonna katkesikin.

    ”Taloustilanteen valossa kävijämäärä oli yli odotusten vaikkei ennätystä tehtykään. Lauantain väkimäärä kyllä meni yli viime vuoden, mutta sunnuntaina väkimäärä ei riittänyt ylittämään sitä kokonaismäärissä, vaikkei siitä jälkeen jääty kuin karvan verran”, Jurvala kertoo.

    Hänen mukaansa brittiläisen ratsastusvalmentaja Mary Wanlessin yleisöklinikka onnistui nappiin. Wanless piti ennen yleisöklinikkaa kaksi ammattilaisille suunnattua, suljettua klinikkaa.

    ”Wanless on kyllä mieletön lady. Yleisön palaute on ollut silkkaa suitsutusta, eikä suotta”, Jurvala hykertelee.

    Muutoin yleisön antama palaute ohjelmasta sisälsi hänen mukaansa enimmäkseen harmittelua siitä, että messujen halleissa oli tarjolla niin paljon mielenkiintoista ohjelmaa, ettei kaikkea ehtinyt nähdä.

    Viime vuonna Tampereelle kokoontui 22 014 hevosihmistä messuilemaan. Tampereen hevosmessut on järjestetty kahta koronavuotta lukuun ottamatta vuosittain vuodesta 2009 alkaen.

    Juttua korjattu 29.4. 2026 kello 12.42: Lisätty kuvatekstiin sana lauantain.

    Lisää aiheesta
    • Hevoset-messujen projektipäällikkö Mia Jurvala iloitsee siitä, että tapahtuma on vaikeista ajoista huolimatta pysynyt vetovoimaisena. Arkistokuva.

      Hevoset | Tampereen hevosmessuilla hyvät näkymät viikonlopulle: ”Näytteilleasettajat ja kävijät ovat tapahtumalle uskollisia”

    • Maineikas valmentaja Mary Wanless oli ensimmäistä kertaa Suomessa.

      Ratsastus | ”Eniten motivoi, kun ratsastaja muuttuu, niin hevonenkin muuttuu” – Mary Wanless ajattelee paljon fysiikkaa ja faskioita valmentajan työssään

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Hevoset-messut
    tampere
    hevosala
    messut
    taloustilanne
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle