
Ruotsin sunnuntain GS75-kierros ratkaistaan tavanomaisesta poikkeavissa olosuhteissa. Kohdelähdöt ajetaan tavanomaista lyhyemmällä Åmålin 800 metrin radalla. Lyhyemmän radan lisäksi on huomioitava, että lähdöt ajetaan totutusta poiketen vasten tavallista kilpailusuuntaa. Kaikki sunnuntain 10 lähtöä ajetaan ravipäivän The Right Way -nimen mukaisesti väärään suuntaan.
Seitsemässä lähdössä sunnuntaina ohjastava Dwight Pieters on tyytyväinen poikkeaviin olosuhteisiin. Jo useamman vuoden Ruotsissa vaikuttanut belgialaisohjastaja on ajanut Ranskassa paljon vastaavanlaisissa olosuhteissa.
”Yksi Ranskan raviurheilun hienouksista on olosuhteiden monipuolisuus. Ratojen pituus vaihtelee todella paljon. Lisäksi ajetaan sekä nurmi- että hiekkapintaisilla radoilla, ja lisäksi useita kilpailupäiviä ajetaan normaalia kilpailusuuntaan vastaan.”
Pieters kaipaisi Ruotsiinkin enemmän vaihtelua ravien järjestämisen olosuhteisiin. Nurmiravit Bro Parkin radalla saavatkin häneltä kiitosta. Lisäideat olisivat nekin belgialaisen mieleen.
”On hienoa, että Åmål on ajanut jo useamman vuoden ajan tällä teemalla. Väärinpäinkään ajaminen ei poista sitä tosiasiaa, että Åmålin 800 metrin radalla johtopaikka on melkein elinehto menestymiselle. Olisi hauska nähdä jonkin 1000 metrin radan ajavan vastoin kilpailusuuntaa.”
Jos vastoin kilpailusuuntaa juokseminen tuo vaihtelua pelien suunnitteluun, on päinvastaisella kilpailusuunnalla piristävä vaikutus myös hevosiin. Pietersin mukaan esimerkiksi oikealla ohjalla roikkuvat hevoset ravaavat vastoin kilpailusuuntaa paremmin.
”Väärinpäin ajamisella ja nurmiradoilla on usein vanhoille hevosille ihmeellinen vaikutus. Sinällään ihan ymmärrettävää, että vanhat hevoset piristyvät radikaaleista muutoksista. Jos olet juossut samaan suuntaa kilpaa koko urasi, kyllä mieli jossakin vaiheessa pakostakin voi väsyä.”

Pietersin ohjastettavista kolme tulee avopuoliso Maria Törnqvistin tallista. Åbyn valmentajiin lukeutuvan Törnqvistin tallin voittoprosentti on tältä kaudelta hieno 27. Dwight Pieters jakaa aikansa oman tallin ja lainaohjastamisen välillä. Aiemmin vaivanneet olkapääongelmat ovat poissa.
”Otin kunnon aikalisän hevosella ajamisesta olkapääongelmien takia. Pidin kunnon loman Belgiassa, ja samalla löysimme oikean hoidon olkapäähän. Tällä hetkellä fysiikka on kunnossa, ja ajan mielelläni entistä enemmän kilpaa.”
Törnqvistin hevosista Önas Samir (S.J.’s Caviar) starttaa viidennessä GS75-kohteessaa. Ohjastajan mukaan kuukauden tauolta palaava nelivuotias on hyvältä paikaltaan huomioitava peleissä.
”Ykkösradalta sen pitäisi saada hyvä juoksu. En olisi yllättynyt sen ollessa mukana kärkitaistelussa. Viimeksi se teki heikomman esityksen, minkä jälkeen se sai tosiaan pikkutauon. Nyt sillä ajetaan kengillä, mutta ei sen pitäisi vaikuttaa sen esitykseen negatiivisesti.”
Ravien avauslähdössä Törnqvistin valmennettavista Önas Tyko (International Moni) avaa uransa. Kolmevuotias avaa uransa vasta nyt, vaikka juoksi jo koelähdön helmikuussa.
”Se on isokoinen hevonen, ja sille piti antaa aikaa kasvaa isoon kroppaansa. Oikein mukavanoloinen varsa. Toki uran avausstartti on aina pieni kysymysmerkki.”
Seuraavassa lähdössä starttaava Önas Tanja (Googoo Gaagaa) on ottanut kaksi pronssitilaa kahdesta viimeisestä startistaan. Viimeisin startti on juuri Åmålista.
”Åmälin rata vaikuttaa sopivan tammalle. Toki viimeksi ajettiin toiseen suuntaan kilpaa. Sen lähtöpaikka on vähän turhan ulkona, mutta ei tehtävä ole ihan toivoton. Ajetaan ilman kaikkia kenkiä viime startin tapaan.”

Pieters ohjastaa oman tallin hevosten lisäksi kolmea Eric Martinssonin valmennettavaa sekä yhtä Ulf Stenströmerin hevosta GS75-kohteissa. Martinssonin kolmikosta kuudennen kohteen Funny Sensation (S.J.’s Caviar) on paras sauma.
”Eikä Funny Sensationkaan taida kutosradan lähtöpaikalta pystyä ihan voittotaisteluun asti. Kolmannen ja viidennen sijan välimaastoon tamman pitäisi pystyä nousemaan.”
Ulf Stenströmerin valmentama Loke Sancy Diamond (Raja Mirchi) starttaa GS75-pelin päätöksessä.
”Takarivin uloin lähtöpaikka Åmålissa on lähes mahdoton paikka. Paremmalta paikalta hevonen olisi kuulunut pelihevosiin. Mikäli saamme rahasijan, olen tyytyväinen.”
”Toivottavasti ainakin jokin tallin nelivuotiaista selvittäisi tiensä Derbyn finaaliin.”
Keväällä Törnqvistin valmennettavista oli neljävuotiaiden Kungapokalen-lähdön finaalissa Önas Spartacus (International Moni) sekä Macahan (Maharajah). Näiden lisäksi tallista löytyy kolmaskin kova nelivuotias Icebreaker Pellini (Tactial Landing).
”Toivottavasti ainakin jokin tallin nelivuotiaista selvittäisi tiensä Derbyn finaaliin. On todella hienoa saada olla mukana Marian tallin toiminnassa. Hän on löytänyt todella toimivat valmennussysteemit valmennuspaikoilleen.”