• Vedonlyönnin johtaja Juhu Mäkilä lopettaa Veikkauksella kevään aikana

    Mäkilä jatkaa tutun toimialan parissa myös Veikkauksen palkkalistoilta poistumisen jälkeen. Hän on myös intohimoinen raviurheilija.
    Tilaajalle
    Juhu Mäkilä on ehtinyt työskennellä Veikkauksen palveluksessa lähes 20 vuotta.
    Juhu Mäkilä on ehtinyt työskennellä Veikkauksen palveluksessa lähes 20 vuotta. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ravit
    26.3.202414:00
    Kaj Närhinen

    Lähes parikymmentä vuotta Veikkauksella työskennellyt ja viimeiset neljä vuotta vedonlyönnin johtajana toiminut Juha-Matti ”Juhu” Mäkilä lopettaa Veikkauksella kevään aikana.

    ”Viime lokakuussa ehdotin itse Veikkaukselle, että toimisin nykyisessä tehtävässäni tämän kevään loppuun saakka. Esitin myös, että jatkaisin konsulttipohjalta työskentelyä Veikkaukselle. Teen viimeisen työpäiväni Veikkauksen palkkalistoilla toukokuun viimeinen päivä”, kertoo Juhu Mäkilä.

    Pitkän linjan peliasiantuntija jatkaa tulevaisuudessakin yhteistyötä Veikkauksen kanssa. Mäkilän mukaan hänellä on sovittu erilaisia yhteistyökuvioita nykyisen työnantajansa kanssa kuluvalle ja ensi vuodelle.

    ”Tulen tekemään töitä oman yrityksen kautta Veikkaukselle. Arviolta puolet työajastani kuluu Veikkaukselle töitä tehdessä, ainakin alkuun. Työtehtävät liittyvät muun muassa tuleviin pelimarkkinauudistuksiin. Työskennellessäni tulevaisuudessa yrittäjäpohjalta, voin tarttua jo jonkin aikaa mielessäni olleisiin ideoihin.”

    ”Työnkuva on ollut laaja urheiluvedonlyönnistä hevospeleihin ja TV-tuotantoon.”

    Tarkastellessaan pitkää Veikkaus-uraansa painottaa Mäkilä osan asioista muuttuneen 2000-luvun alkuvuosista paljon. Osa pelaamiseen liittyvistä asioista on kuitenkin pysynyt melko samanlaisina.

    ”Tarjolla olevat pelituotteet ja kokonaisvaihto eivät itseasiassa ole muuttuneet kovinkaan paljoa minun Veikkauksella oloni aikana. Sykli on tihentynyt kauttaaltaan, kun muun muassa live-vedonlyönti on lyönyt läpi. Toki esimerkiksi pelimyynti on siirtynyt pois kivijalkamyymälöistä verkkoon.”

    Pelaamiseen saatavuus on Mäkilän mukaan kasvanut radikaalisti viimeisten vuosien aikana.

    ”Aiemmin vakioveikkauspelejä tarjottiin kahdesti viikossa. Nyt niitä on tarjolla joka päivä vuoden ympäri. Ja ravipuolella Fintoto tarjosi yhden ravit päivässä ja Veikkaus V-peliä keskiviikkoisin ja lauantaisin. Nyt meillä on reilusti yli 2000 ravit vuodessa pelikohteina ja TotoTV:ssä”, kuvaa Mäkilä totopelaamisen muutosta.

    Hevospelit ovat kuuluneet intohimoisen raviharrastajan päivittäiseen työnkuvaan siitä lähtien, kun peliyhtiöt Fintoto, RAY ja Veikkaus yhdistettiin.

    ”Tai itseasiassa ihan Veikkaus-urani alussa silloiset keskiviikon ja lauantain V-pelit olivat Veikkauksen järjestämiä. Minun johtamaani yksikköön on kuulunut myös TotoTV-lähetysten tuotanto. Työnkuva on ollut laaja urheiluvedonlyönnistä hevospeleihin ja TV-tuotantoon.”

    Mäkilän pariskunnan kasvattama 11,7a-ennätyksinen En Candy Till siemennetään kevään aikana Calgary Gamesilla. Kuvassa tamma juoksee Iikka Nurmosen ajamana.
    Mäkilän pariskunnan kasvattama 11,7a-ennätyksinen En Candy Till siemennetään kevään aikana Calgary Gamesilla. Kuvassa tamma juoksee Iikka Nurmosen ajamana. Kuva: Elina Paavola

    Hevosenomistajana Mäkilä on yhdessä Pia-puolisonsa kanssa saanut kokea paljon hienoja hetkiä. Tällä hetkellä pariskunnan starttihevosena on kahdeksanvuotias He is In (Zola Boko). Ruotsissa syntynyt ruuna asustaa Tapani Jauholan tallissa Vermossa.

    ”Pia tutustui raviurheiluun minun kauttani, ja hän on nykyään meistä se joka tekee käytännön hevoshommia. Hän opetteli hevoshommia Seabiscuitin (Credit Winner) kanssa vajaat 10 vuotta sitten. He is Inin valmennus on Pian vastuulla, ja Tapani ajaa sitten sen startit.”

    Mäkilät ovat palaamassa useamman vuoden tauon jälkeen hevoskasvattajiksi. Pariskunnan omistama, viime joulukuussa kilpauransa päättänyt 11,7a-ennätyksinen En Candy Till (Credit Winner) siemennetään näinä päivinä Calgary Gamesilla (Readly Express). Mäkilä nostaa esiin mielenkiintoisen yksityiskohdan sukuyhdistelmästä.

    ”Kummankin kolmas emä on muuten Cikora Tilly, ja sehän on Victory Tillyn toinen emä. Mielenkiintoista kokeilla tällaista yhdistelmää. En Candy Till on Seabiscuitin täyssisko, ja siinähän minä olin osakasvattajana jo mukana.”

    Mäkilä suhtautuu realistisesti paluuseen hevoskasvatuksen pariin.

    ”Viimeisin kasvattimme on tosiaan En Candy Till. Vuotta vanhemman Rarity Redin (S.J.’s Caviar) kasvatimme yhdessä perhetuttujemme kanssa. Sehän meni mukavasti kilparadoilla, ja siirtyi juuri äskettäin Teivon ravikoululle opetushevoseksi. Seitsemän vuoden tauko kasvatuksesta on ollut ehkä ihan hyvä asia, ollaan saatu kerättyä rahaa kasaan tuleviin varsamaksuihin”, naurahtaa Juhu Mäkilä.

    Lisää aiheesta
    • Veikkauksen betting operations vice president eli vedonlyöntipelien johtaja Juha-Matti ”Juhu” Mäkilä puhui toukokuussa Suomen Hippoksen valtuuskunnan kokouksessa.

      Ravit | He Is In Veikkauksen Juha-Matti Mäkilän perheen uusi

    • Seabiscuitin omistanut Maunulan Keksi ja Finanssi ystävien kera. Kuvassa keskellä valkea laatikko kädessä menestysruunan kasvattaja ja pääomistaja, nykyinen Veikkauksen vedonlyöntijohtaja Juha-Matti Mäkilä.

      Veikkauksen uusi raviveturi Juhu Mäkilä on puhdasverinen hevosmies

    Artikkelin aiheet
    Juha-Matti ”Juhu” Mäkilä
    Veikkaus
    vedonlyönti
    raviurheilu
    hevoskasvatus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle