
Santtu Raitala sijoittui hienosti toiseksi Italian Cesenassa tiistai-iltana ajetussa Superfrustino-ohjastajakilpailussa. Italialaisohjastajien korkealle arvostama ohjastajakilpailu järjestettiin jo 31. kerran.
Kymmenestä finalistista kuusi sai paikan karsintojen perusteella. Italian ajajaliigan kärkikolmikko sai myös automaattisesti paikan Superfrustino-finaaliin. Sääntöjen mukaan viimeinen finaalipaikka jaettiin villin kortin avulla. Järjestäjät halusivat Italiassa hyvin tunnetun Raitalan mukaan kilpailuun.
”Olihan tämä todella mielenkiintoinen kisa. Olen minä aiemminkin ajanut kilpaa Italiassa toki. Nyt ajoin kuitenkin yhteensä seitsemän lähtöä saman illan aikana. Cesenan rata oli 800 metrin pituinen 150 metrin open stretch -ohituskaistalla. Eli monta mielenkiintoista ulottuvuutta”, Santtu Raitala aloittaa.
Cesenan ravit alkoivat suomalaisittain hyvin myöhään. Ensimmäinen lähtö ajettiin klo 20.35 paikallista aikaa. Tiistai-illan raveissa ajettiin yhteensä yhdeksän lähtöä, joista kuusi oli ajajakilpailun osalähtöjä.
Kolme eniten pisteitä kerännyttä ohjastajaa ratkaisi paremmuuden kolmen hevosen finaalissa. Lähtö ajettiin hieman ennen puolta yötä päättäen samalla ravi-illan. Santtu Raitalan mukaan yleisö oli löytänyt oikein hyvin paikan päälle.
”Tunnelma radan varressa oli oikein hyvä, sillä yleisöä oli hyvin paikalla. Hyvin huomasi tapahtumalla olevan todella pitkät perinteet. Ohjastajakilpailun kokonaiskilpailussa oli myös kilpailukykyiset palkinnot.”
Raitalan ohjastajakisa alkoi mollivoittoisesti. Kolmen ensimmäisen osalähdön jälkeen paras sijoitus oli toisen lähdön kuudes tila. Neljännessä lähdössä Raitala ohjasti viidenneksi. Sitten tuli jo hopeatila ja viimeisessä osalähdössä tuli voitto pitkään Ruotsissakin aiemmin kilpailleen Alessandro Gocciadoron Heart of Steelin kanssa.
Kokonaispisteisiin laskettiin viisi parasta sijoitusta. Raitalan hyvä loppukiri riitti lopulta finaalipaikkaan.
”Hevosten taso oli vaihteleva. Ohjastajakisa oli kyllä illan pääjuttu, mutta muuten kyseessä taisi olla aika tavanomaiset iltaravit hevosten tason suhteen. Heart of Steel oli ilman muuta paras ohjastamistani hevosista.”
Finaalissa Raitala sijoittui toiseksi Vincenzo Gallon jälkeen. Santtu Raitalaa kaksi vuotta nuorempi Vincent Gallo on kuluvalla kaudella voittanut 35 lähtöä. Vuonna 2021 italialaisohjastaja oli mukan Cokstilen kanssa Elitloppetin finaalissa. Finaali ajettiin tasoitusajona. Volttilähtö muistutti enemmän ranskalaista lähtötapaa kuin Suomen volttilähtöä.
”Tasoitusajossa lähtöpaikat olivat keskellä suoraa radan sisäpuolella. Yksi osakilpailustakin ajettiin volttilähtönä. Olihan se sellainen mielenkiintoinen kokemus ajaa volttilähtöäkin.”
Tiistai-illan ravien jälkeen Suomen tämän hetken ykkösohjastaja jäi vielä pariksi päiväksi Italiaan. Marraskuun alussa Raitalaa ei myöskään nähdä Suomen raveissa pariin viikkoon. Silloin on vuorossa ohjastajien MM-kisat Uudessa-Seelannissa.
”Tulin tänne jo melko heti Suomen Derbyn jälkeen. Täällä on oikein kesäinen keli. Hyvä vetää vähän happea välillä. Kyllähän nämä ulkomaan reissut tarjoavat oikein mukavaa vaihtelua arkeen. Uuden-Seelannin reissu on ilman muuta tosi mielenkiintoinen mahdollisuus.”