
Lähellä pihapiiriä laiduntanut poni joutui karhun kynsiin Jyväskylän Korpilahdessa, uutisoi Keskisuomalainen.
Ponin omistajan mukaan karhuja ei ole aikaisemmin alueella näkynyt.
Hevosten kesälaidun on vain 300 metrin päässä omistajan kotitalosta.
Omistajan mukaan lähiseudulla on tehty karhuhavaintoja keväisin ja syksyisin, mutta karhut eivät ole viihtyneet pidempiä jaksoja.
Myös eilen MT kertoi Keskisuomalaisen tietoihin perustuen, että karhu pentuineen oli nähty vain 15 kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta.
Petoyhdyshenkilö Markku Nieminen Korpilahden riistanhoitoyhdistyksestä ei kuitenkaan usko, että ponin tappanut karhu olisi sama kuin eilen nähty karhu.